Susijengillä elintärkeä ottelu sunnuntaina
Tshekki jatkoi tappiottomia MM-karsintapelejään perjantai-iltana nousemalla 16 pisteen takaa vierasvoittoon Bulgariasta. Voitollaan Tshekki tarrasi tukevan sijan paikasta vuosien 2018-19 MM-jatkokarsinnoissa, kun taas Susijengin, Islannin ja Bulgarian välillä kaikki on vielä auki. Sunnuntain kotiottelu Bulgariaa vastaan nouseekin Susijengin osalta arvoon arvaamattomaan.
Voitettuaan kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussaan Islannin (89-69), Suomen (64-56) ja Bulgarian (78-76) on Tshekki jo lunastanut paikkansa vuosien 2018-19 MM-jatkokarsinnoissa.
Tshekki komeilee lohkon kärjessä kolmella voitolla yhtä monesta ottelusta, kun taas Islanti, Bulgaria ja Susijengi ovat kukin voittaneet yhden kolmesta ottelustaan. Voitot ovat menneet ristiin, sillä Susijengi on päihittänyt Bulgarian, Bulgaria Islannin ja Islanti Susijengin.
Tshekilläkin riittää vielä jännitettävää. Joukkue matkustaa seuraavaksi Reykjavikiin kohtaamaan Islannin, joka sai hengen päälle viimeisellä neljänneksellä Susijengiä vastaan. Koska Tshekin voittomarginaalit Susijengiä ja Bulgariaa vastaan olivat pienet, joukkueella on vielä kosolti työtä tehtävänään varmistaakseen itselleen riittävät lähtöpisteet MM-jatkokarsintoihin.
Susijengillä on puolestaan sunnuntaina edessä tärkein maaottelunsa vuosiin.
Voittamalla Bulgarian Helsingin Jäähallissa Susijengi tarraisi elintärkeän toisen karsintavoiton sekä varmistaisi olevansa Bulgarian edellä, mikäli karsintalohkon loppusijoituksissa kaksi joukkuetta ovat tasavoitoissa. Samalla Susijengi säilyttäisi mahdollisuutensa pelata tiensä vielä jopa lohkovoittoon asti.
Häviämällä Bulgarialle Susijengi ajautuisi puolestaan pakkovoittotilanteeseen ensi kesän maaotteluissa Tshekkiä ja Islantia vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla