Kannattaisiko Chicagon lepuuttaa Markkasta loppukauden ajan?

Lauri Markkanen on kärsinyt viime aikoina selkäongelmista ja joutunut jättämään pelejä väliin. Samalla myös uudelleenrakennuksen toiset kulmakivet Zach LaVine ja Kris Dunn ovat olleet sairastuvalla. Olisiko Chicagon kannalta järkevää vain jättää Markkanen sivuun loppukauden ajaksi?
Markkasella on poikkeuksellisen pitkä ja raskas vuosi takanaan. Yliopistokauden jälkeen hänellä oli draft-rumba, NBA:n kesäliiga, maajoukkuekesä ja EM-kilpailut sekä rankka tulokaskausi. Vielä hatuiksi Markkasesta tuli alkuvuonna isä, joten taakka on ollut melkoinen viimeisen vuoden aikana. Ei ole siis ihme, että paikat hieman prakaavat silloin tällöin. Markkanen on ehtinyt todistaa kykynsä ja olevansa Chicagon tulevaisuuden yksi tärkeimmistä rakennuspalikoista. Jotta joukkue saisi yhden tärkeän rakennuspalikan lisää, olisi Chicagon suotavaa hävitä loppukauden aikana mahdollisimman paljon, jotta mahdollisuudet korkeaan varaukseen kasvavat. Siltä kantilta Markkasen olisi järkevä keskittyä loppukauden ajan lepoon ja kuntoutukseen.
Chicagon loppukauden ajatuksena oli ajaa sisään LaVinen, Dunnin ja Markkasen yhteispeliä, mutta jos koko kolmikko on enemmän tai vähemmän loukkaantuneena, mikä on tarkoitus heittää Markkasta enää kentälle tämän kauden aikana? LaVine saattaa joutua istumaan vihoittelevan polvensa takia loppukauden muutenkin eikä Dunnin paluuaikataulusta ole vielä tietoa. Parempi säästellä tähtikolmikkoa ensi kautta ajatellen.
Toisaalta LaVinen ja Dunnin ollessa poissa, Chicagon hyökkäyspeli pyörisi pääasiassa Markkasen kautta, jolloin tämä voisi nousta joukkueen uudeksi johtohahmoksi. Ongelma vain on, etteivät Dunnia paikanneet Cameron Payne ja Jerian Grant ole koskaan oikein löytäneet Markkasta eikä palloa ole pelattu vaalealle jättiläiselle riittävän usein. Markkasella ei ole enää myöskään mahdollisuuksia Damian Lillardin tulokkaiden onnistuneiden kolmen pisteen heittojen ennätykseen, joten ennätysjahdinkaan kannalta Markkasta ei välttämättä tarvitsisi peluuttaa.
Nuoren miehen palo vetää kentälle, mutta joskus järki on otettava käteen ja hyväksyttävä realiteetit. Markkasen loppukauden huilaaminen olisi parasta sekä Markkaselle itselleen että Chicago Bullsille. Markkanen saisi paljon kaivattua lepoa sekä pystyisi kuntouttamaan ja vahvistamaan itseään rauhassa ilman paineita. Samalla Bulls jatkaisi häviämistä loppukauden ajan ja saisi paremmat mahdollisuudet korkeaan varausnumeroon.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Turpaan tuli – LeBron Jamesin kausi on ohi
- Susijengin tähden taival ohi Euroliigassa
- Erikoinen välikohtaus NBA:ssa
- Taru Tuukkasen hieno ura päättyi järkyttävään pettymykseen
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Taru Tuukkasen hieno ura päättyi järkyttävään pettymykseen
- Susijengin tähden taival ohi Euroliigassa
- Erikoinen välikohtaus NBA:ssa
- Turpaan tuli – LeBron Jamesin kausi on ohi
- ToPo sai tylysti turpaansa – ratkaisu siirtyi
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls otti jo toisen voittonsa finaaleissa