Suomalaisvalmentajan joukkue joutuu hakemaan vauhtia sarjaporrasta alempaa – ”Aloitamme uuden projektin”
Daniel Jansson valmensi viime kaudella Bundesliigaseura ratiopharm Ulmin akatemiajoukkue OrangeAcademy Ulmin ProA-sarjaan ja joukkueen tehtävänä on erityisesti kasvattaa pelaajia edustusjoukkueen käyttöön. Janssonilla oli jälleen käsissään erittäin nuori joukkue, joka koostui parinkympin molemmin puolin olevista nuorukaisista. Ulmin visiitti ProA:ssa jäi lopulta kauden mittaiseksi.
– Oli aika kaksijakoinen kausi. Jos huonoista asioita lähdetään liikkeelle, niin putoaminen oli tietenkin pettymys. Huomasimme pystyvämme kilpailemaan ja pysymään sarjassa, joten siinä mielessä kausi oli pieni pettymys ja epäonnistuminen. Vastapainoksi voidaan ajatella, että kuinka moni seura antaa nuorille pelaajilleen mahdollisuuden epäonnistua ja kausi varmasti antoi eväitä jatkoa ajatellen. Kaiken kaikkiaan kausi oli jälleen opettavainen ja kiva vuosi, Jansson kertaa Koripalloliiton tiedotteessa.
Vaikka sarjapaikka näytti uhatulta, ei Ulm painanut paniikkinappulaa, vaan jatkoi panostamista omiin pelaajiin.
– Istuimme seuran kanssa tammikuussa yhteen ja mietimme mitä halusimme tehdä ja toisimmeko joukkueeseen pari jenkkiä joiden avulla olisimme varmasti säilyneet sarjassa. Teimme kuitenkin yhteisymmärryksessä päätöksen katsoa homma loppuun asti omilla pelaajillamme.
Oman haasteensa Janssonille toi edustusjoukkueen pelaajatilanne, kun sen miesvajausta jouduttiin paikkaamaan akatemiajoukkueesta. Se asetti myös Janssonin kovan paikan eteen.
– Kausi oli tosi rikkonainen ja haastava. Bundesliigaan iski loukkaantumissuma ja minulla oli välillä 5-7 pelaajaa joita en nähnyt kertaakaan viikon aikana, kun he olivat liigajoukkueen mukana ja he tulivat sitten vain peleihin. Siinä meille tulikin sitten aika monta häviötä putkeen.
Jansson ei jäänyt kauaa murehtimaan putoamista, vaan suuntasi katseet nopeasti eteenpäin.
– Nyt aloitamme taas uuden projektin ProB:stä, jossa joukkueemme tulee koostumaan varmasti pääasiassa vuosina 2000 ja 2001 syntyneistä pelaajista ja aloitamme samanlaisen projektin mikä nyt oli 1997 syntyneiden kanssa. Nyt näitä meidän vanhimpia akatemiapelaajia siirtyy eteenpäin ja siitä lähtien, kun olen ollut tässä projektissa mukana, niin yhdeksän meidän pelaajaa pelaa ensi kaudella täysammattilaisena. Tietyllä tapaa ProB voi sopia meille paremmin ja kasvatamme taas uusia nuoria, jotka kehittyvät siellä pari vuotta, kunnes ovat valmiita taistelemaan takaisin noususta ProA:han ja ottamaan sen seuraavan askeleen taas eteenpäin, luotaa Jansson.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet