Korisliigan mestari teki kaksi uutta sopimusta – ”Molemmat omaavat paljon potentiaalia”
Karhubasket on lähtenyt rakentamaan jo ensi vuoden joukkuetta, vaikka mestaruusjuhlat ovat vielä kesken. Mestarit ovat solmineet yhden vuoden pelaajasopimukset Eero Innamaan ja Mikael Laihosen kanssa. Molemmat sopimukset sisältävät option myös koripallokaudesta 2019-2020.
Eero Innamaa (188 cm) on 19-vuotias takamies, joka pelasi viime kaudella Divari A:ssa Kristika Turun joukkueessa. Innamaa on Turun NMKY:n kasvatti ja hän teki viime kaudella Divari A:ssa 18 ottelussa tilastoihin rivin 16,2 pistettä/4,8 levypalloa/3,8 syöttöä. Innamaa heitti kolmoset 38 prosentin tarkkuudella. Lisäksi Innamaa on pelannut yhteensä 58 nuorten maaottelua eri ikäluokissa.
– Minulla on loistava fiilis Kauhajoelle siirtymisestä. Kulunut kausi Turussa oli rikkonainen joulukuussa kärsityn loukkaantumisen takia. Toivottavasti edessä on ehjä kausi ja menen pelaajana eteenpäin joka päivä. Kävin pudotuspelien aikana tutustumassa Kauhajoen olosuhteisiin ja ne nähtyäni tein päätöksen. Karhubasketin toiminta vaikutti ammattimaiselta ja samoin valmennus. Vaikutuksen teki myös äänekäs kotiyleisö. Valmistautuminen tulevaan kauteen on jo käynnissä, enkä malta odottaa, Innamaa kertoo Karhun sivuilla.
Mikael Laihonen (202 cm) on 24-vuotias Raision Palloseuran kasvatti. Pelipaikkana on laituri/sentteri. Laihonen pelasi samassa joukkueessa, kuin Innamaa eli Kristikka Turussa. Laihonen pelasi Divari A:ssa 26 ottelua, joissa syntyi tehot 10,7 pistettä ja 8,5 levypalloa.
– Tykkään pelata kovaa ja olen isoksi pelaajaksi aika nopea. Myös ponnistusvoima ja liikkuvuus ovat hyvällä tasolla. Sain kouluasiat järjestymään niin, että kouluasiat onnistuvat etänä, joten päätös siirtyä mestarijoukkueeseen oli helppo.
Vuoden valmentajaksi valittu Jussi Laakso tyytyväinen, kun nämä kaksi pelaajasopimusta varmistuivat.
– Molemmat pitävät harjoittelusta ja molemmat omaavat paljon potentiaalia. Innamaa johti Kristikan peliä mallikkaasti, vaikka ikää ei vielä ole paljon, Laakso kertoo.
Innamaa ja Laihonen treenaavat kesän valmennuskaksikko Laakso – Koskimies johdolla ja saapuvat Kauhajoella loppukesästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Jantuselta jälleen vahvaa tekemistä
- Lauri Markkanen loukkaantui
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Kevin Durant asetti kovan olympiatavoitteen
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Awak Kuier isossa roolissa
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Awak Kuier isossa roolissa
- Lauri Markkanen taas sivussa
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta