Kouvojen toiminnanjohtaja jättää paikkansa – ”Lähtöni syy on erittäin mielenkiintoinen”
Kouvot Ry:n toiminnanjohtajana kahden vuoden ajan toiminut Eero Lehtinen siirtyy uusiin työtehtäviin Turkuun ja jättää seuran toiminnanjohtajan paikan 31.8.2018.
Lehtinen siirtyy Alfons Håkans -konsernin palvelukseen Turkuun 1.9.2018 alkaen. Lehtinen vastaa uudessa roolissaan laajasta viestintä- ja markkinointikokonaisuudesta, johon kuuluvat Håkansin merihinaustoiminnan ohella Ruissalon Telakka ja sen uudistuneet tapahtumapuitteet sekä Kupittaalla sijaitseva Veritas Stadion ja Veikkausliiga-joukkue FC Inter.
– Henkilöitä erittelemättä Kouvot ja Kouvola ovat kohdelleet minua todella hienosti. Vaikka lähtöni syy on erittäin mielenkiintoinen ja jopa ainutlaatuinen mahdollisuus, on mieleni myös haikea. Olen vuosien varrella nähnyt paljon maailmaa ja saanut tavata paljon erilaisia ihmisiä monissa yhteyksissä, mutta Kouvot-perhe ja urheilukaupunki Kouvola jäävät kuitenkin ikuisesti sydämeeni, Lehtinen kertoo Kouvojen sivuilla.
Seuran puheenjohtaja Sami Pousi on samaan aikaan sekä surullinen että iloinen.
– Suuri kiitos Eerolle, joka kahden vuoden ajan teki töitä seuran eteen itseään säästämättä. Aina ei varmaankaan kiitosta saanut kuulla tarpeeksi, mutta toivottavasti Eero ymmärtää ja tietää kuinka paljon me häntä seuran sisällä arvostamme. Uusi työtehtävä on kuitenkin Eeron uralla huomattava askel eteenpäin, joten en voi olla kuin onnellinen hänen puolestaan. Kouvojen pelaajapolku toimii siis toimistonkin puolella, Pousi hymyilee.
Siirtymäaikana toiminnanjohtajan tärkeimmät työtehtävät jaetaan johtokunnan jäsenten sekä toimiston työntekijöiden välillä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki