Pitkäaikainen maajoukkuepelaaja on poissa

Suomalainen koripalloväen on tavoittanut suru-uutinen. Tampereen Pyrinnön kasvatti ja pitkäaikainen miesten maajoukkuepelaaja, sittemmin valmentajana ja erotuomarina pitkän uran tehnyt Arvo Jantunen nukkui pois 20. heinäkuuta 89 vuoden ikäisenä.
Jantunen edusti Tampereen Pyrintöä miesten koripallon SM-sarjassa yhteensä kuudellatoista kaudella (1952-1966) ja viimeisteli parhaalla kaudellaan Pyrinnölle 19,3 pistettä ottelua kohden. Tätä ennen hän pelasi Pyrinnön paidassa Koripalloliiton mestaruussarjassa (1949-1952). Vuonna 1958 Jantunen oli mukana tuomassa Pyrinnölle seuran edustusjoukkueen ensimmäistä koripallon SM-mitalia, kun Pyrintö voitti hopeaa.
Jantunen pelasi Suomen miesten koripallomaajoukkueessa 50 maaottelua ja esiintyi sinivalkopaidassa vuosien 1957, 1959 ja 1961 EM-kisoissa.
Pelaajauransa jälkeen Jantunen toimi koripallovalmentajana Pyrinnössä, jonka lisäksi hän urakoi miesten maajoukkueen apuvalmentajana 1963. Erotuomariuransa Jantunen aloitti 1965, jonka jälkeen hän toimi tuomarina sadoissa otteluissa. Vuoden 1967 Suomen koripallon EM-kisoissa Jantunen toimi tuomarien ja toimitsijoiden ylivalvojana.
Pyrintö nosti Jantusen pelipaidan Pyynikin Palloiluhallin kattoon vuonna 2014.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen