Pyrintö löysi kokemusta korin alle

Korisliigan Tampereen Pyrintö on löytänyt viimeiseksi amerikkalaispelaajien palapelin palasekseen 34-vuotiaan Kevin Johnsonin. Sisäpelaajana pelaavan 201-senttisen Johnsonin sopimus kattaa pelikauden 2018-19.
Aikanaan Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n kakkostason Humboldt State -yliopistosta valmistunut Johnson aloittaa syksyllä jo yhdennentoista ammattilaiskautensa ulkomailla. Kokenut levypallorohmu on pelannut ammattilaisena mm. Itävallassa, Puolassa, Saksassa, Kyproksella, Taiwanissa, Turkissa ja Kreikassa.
Viimeisimpänä Johnson pelasi keväällä 2017 Puolan pääsarjaa AZS Koszalinissa Kenny Manigaultin seurakaverina. Johnson tilastoi Puolassa 15,8 minuutissa 4,4 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelua kohden.
– Näin Kevinin ensimmäisen kerran Vegasissa 2010 ja olen yrittänyt saada häntä joukkueeseeni muutamaankin kertaan. Vaikka kaksi edellistä kautta eivät ole olleet kovin kummoisia, hänen otteensa eräällä leirillä Vegasissa tekivät edelleen vaikutuksen, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen kertoo Pyrinnön sivuilla.
– Saamme Kevinistä isoon päähän erittäin hyvän levypallopelaajan. Hän pystyy pelaamaan selkä korille päin tai tarvittaessa astumaan kolmen pisteen kaaren taakse ja heittämään myös sieltä.
Pyrintö on solminut pelaajasopimukset kaudesta 2018-19 Kevin Johnsonin, Eron Harrisin, Jaylon Taten, Kenneth Manigaultin, Antero Lehdon, Petri Heinosen, Osku Heinosen, Ville Haapojan, Lassi Kilpisen ja Justus Kilpisen kanssa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Korisliigassa hurja lukema täyteen
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Paha tappioputki sai päätöksensä
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Korisliigassa hurja lukema täyteen