Susijengin konkari katsonut ilolla nuorten esiinmarssia – ”Hyviä pelaajia on koko ajan enemmän”
Kesän MM-karsinnoissa Susijengi joutui tulemaan toimeen ilman teräsmiehensä Tuukka Kotin, 37, palveluksia veteraanisentterin kuntoutuessa alaraajavammastaan. Syksyn peleihin hyvää vauhtia kuntoutuva Kotti kertoo seuraavansa paraikaa vakuuttuneena esiinmarssiaan tekevän nuoren susikaartin edesottamuksia harjoituksissa.
Kotti debytoi itse susipaidassa elokuussa 2000 yhdeksäntoista vuoden iässä ja on aivan ensimmäisistä otteluistaan asti kuulunut Susijengin kantaviin voimiin. Pitkän maajoukkueuransa aikana Kotti on todistanut Susijengin monia käänteitä ja seurannut samalla suomalaisen koripallon kasvua ja ammattimaistumista.
Alkukesän ja elokuun lopun harjoituksissa lukuisat Susijengin tulevaisuuden toivot ovat käyneet kokeilemassa raatelukynsiensä terävyyttä kokeneemman susiosaston kyydissä. Aitiopaikalta nuorten pelaajien edesottamuksia seurannut Kotti kertoo huomanneensa, että uusi aikakausi on kynnyksellä.
– Ei siitä ole kuin kymmenkunta vuotta, kun juniorimaajoukkueiden huippupelaajilla oli käytännössä varma sisäänpääsy Susijengin rotaatioon suoraan junnupeleistä, Kotti miettii Koripalloliiton tiedotteessa.
– 2010-luvun aikana kilpailu on selkeästi koventunut. Hyviä pelaajia on koko ajan enemmän ja valmentajilla on entistä vaikeampaa miettiä, ketkä ovat ne kaksitoista pelaajaa, jotka merkitään karsintaotteluihin pöytäkirjaan. Se on tietysti joukkueen kannalta yksinomaan positiivinen ongelma.
Kesän karsintaotteluista Susijengin isosta päästä puuttuivat Kotti sekä Murphyn veljekset Erik ja Alex. Lauri Markkanen nousi luonnollisesti kesä-heinäkuussa otsikoihin, mutta 4-5-paikkojen pelaajista Carl Lindbom, Juho Nenonen, Alexander Madsen ja Anton Odabasi ovat kaikki osoittaneet arvonsa karsinnoissa.
Kun edellä mainitun kahdeksan ison pelaajan kastiin lisätään vielä 90-luvun lopulla ja 00-luvun alussa syntyneiden tulevaisuuden ammattilaisten sukupolvi, näyttää Susijengin tulevaisuus kirkkaammalta kuin koskaan.
– Muistan vielä ne ajat, jolloin isossa päässä ei tosiaan ollut minkäänlaista ruuhkaa. Nyt kokeneemmatkin pelaajat saavat vääntää tosissaan, jos tahtovat päästä minuuteille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”