KTP-valmentaja valottaa miten NBA-pelaaja päätyi Kotkaan – ”Olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan”
Kuva: Juha Tamminen
Tarunhohtoisesta NBA:sta siirrytään harvemmin seuraavaksi kaudeksi Suomen Korisliigaan – varsinkaan 24-vuotiaana. Kolme ottelua Miami Heatin paidassa viime kaudella pelannut Matt Williams Jr. päätti kuitenkin tehdä niin.
KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen on syystäkin innoissaan signauksestaan.
– Agenttiverkosto on laaja ja olen kertonut heille koko ajan, että etsin jackpottia. Yksi agentti oli sitten yhteydessä, että sellainen taisi löytyä, Kaminen taustoittaa KTP:n sivuilla.
Kaminen on puhunut moneen kertaan hintojen tippumisesta ja syksyn ostajan markkinoista. Riskipeliä tai ei, mutta se näyttää nyt tuottaneen hedelmää.
– Näyttää siltä, että kannatti odottaa. Olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan – kävi hyvä tuuri, Kaminen myöntää.
Williams on KTP:n kolmas amerikkalaisvahvistus. Donte Thomasin kanssa on jo sopimus, mutta Kevin Langford on vielä koeajalla Viron harjoitusotteluihin (22.-23.9) asti.
– Olemme neuvotelleet yhden Korisliigasta tutun ison laiturin kanssa, Kaminen kertoo neljännestä amerikkalaisesta.
KTP pelaa lauantaina harjoitusottelun Torpan Poikien vieraana. Seuraavana viikonloppuna vuorossa on kaksi harjoitusottelua Virossa, joissa Williamsin pitäisi olla jo mukana. Karhuvuoressa Williams pelaa ensimmäisen kerran perjantaina 28.9, kun KTP kohtaa harjoitusottelussa Uudenkaupungin Korihait.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen