Susijengillä isokokoinen haaste – ”Bosnian isopää on todella – todella – iso ja fyysinen”
Kuva: Getty Images
Vuosien 2011 ja 2015 EM-kisoissa Susijengi antoi Bosnia-Hertsegovinalle isän kädestä, mutta torstain MM-jatkokarsinta-avaukseen vieraaksi saapuva joukkue on liikkeellä nimekkäillä miehistöllään hetkeen. Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kertoo Bosnian noudattavan Jugoslavia-koripallon ihanteita NBA-miehensä Jusuf Nurkic ja Dzanan Musa keihäänkärkenään.
Syksyn 2011 EM-kisoissa Susijengi katkaisi 34 vuoden voitottoman EM-kisakierteensä liekittämällä Bosnian nurin 92-64. Neljä vuotta myöhemmin Montpellierin kisaparketeilla lukemat olivat Suomen kannalta vieläkin vakuuttavammat: 88-59.
– Voittomme Bosniasta ovat tulleet nimenomaan puolustuksella. Hyvä puolustus on korreloinut kentän juoksemisen ja hyvän heittoillan kanssa. Kun Mikko Koivisto, Petri Virtanen, Petteri Koponen ja Matti Nuutinen ovat päässeet heittämään, Bosnia on kadottanut pelaamisensa balanssin, Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kertaa Koripalloliiton tiedotteeseen.
Toijala kuitenkin varoittaa laskemasta liikaa edellisten otteluiden varaan. Entisen Jugoslavian alueella kukin maajoukkue on vaarallinen. Koripalloperinteitä löytyy, pelaajat ovat kookkaita ja fyysisiä ja osaavat perustaidot juurta jaksain.
Bosnia-Hertsegovinan nykymaajoukkueen erikoisuus on koko ja fyysisyys.
– Bosnian isopää on todella – todella – iso ja fyysinen, heillä on jopa ylitarjontaa 4- ja 5-pelipaikoille. Jusuf Nurkic, Elmedin Kikanovic, Andrija Stipanovic ja Milan Milosevic on todella hurja eturivi mille tahansa joukkueelle, Toijala jatkaa.
– Mistään perinteisestä mörssärijoukkueesta ei kuitenkaan ole kysymys. Musa siirtyy tässä miehistössä kauemmas korista, Nurkic ja Kikanovic osaavat kumpikin heittää puolenmatkan kakkosen.
Jos Bosnian eturivi on MM-karsintojen parhaimmistoa, joukkueella on puolestaan haasteita takakentällään. Aiemmissa arvokisoissa Bosnian aloitusviisikon takakentän ovat muodostaneet amerikkalaislähtöinen pelinrakentaja ja veteraanitakamies Nemanja Gordic, mutta nyt Gordic on seurajoukkuevelvoitteiden johdosta sivussa ja pelinjohto täysin syntyperäisten bosnialaisten käsissä.
Oma kysymyksensä on Bosnian valmennustilanne. Päävalmentaja Dusko Vujosevic joutui vetäytymään valmennusvastuusta terveyssyistä ja hänen apuvalmentajansa Mensur Bajramovic oli sitoutunut hongkongilaiseen joukkueeseensa. Bosnia sai pikahälytyksellä valmentajakseen Kroatian ja Italian mestarin ja vuodesta 2001 Euroliigassa käskyttäneen Jasmin Repesan, joka aloitti työnsä viime viikon lopulla.
– Me teemme Susijengissä perinteisesti perusteellisen scoutin vastustajasta ja pelaajamme ovat tottuneet poimimaan hyvin asioita scouteistamme, mutta tämä on varmasti haastavin scouttauksemme ikinä, Toijala naurahtaa.
– Bosnialla on joukoissaan useampi vain vähän maaotteluita pelannut pelaaja, useampi pelaaja joka ei pelannut aiemmissa MM-karsintapeleissä, täysin uusi valmentaja eikä yhtään valmistavaa maaottelua takanaan. Varsin poikkeuksellinen tilanne.
K-jatkolohkon hännänhuippuna Bosnia on ”tulos tai ulos”-tilanteessa: yhdellä voitolla joukkue pitää MM-kisaunelmansa edes langanlaihasti elossa, kaksi voittoa tekee MM-kisoista realistisen tavoitteen.
NBA-miesten Nurkicin ja Musan liittyminen maajoukkuevahvuuteen kertoo, että Bosnia ei jätä kiveäkään kääntämättä pysyäkseen mukana MM-kisapaikkakilvassa.
– Tämä on iso peli sekä meille että Bosnialle. Meidän on oltava aktiivisia ja aggressiivisia, annettava ensimmäinen isku ja pistettävä heidän takamiehensä koetukselle. Niin kauan kuin toteutamme omaa pelikonseptiamme, olemme hyvissä asemissa, päättää Toijala.
Susijengi ja Bosnia kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantai-iltana 13.9. klo 19.00.
Bosnia-Hertsegovinan maajoukkue Espoossa 13.9.
| # | Nimi | Pituus | Syntynyt | Seura 2018-19 |
| 0 | Jusuf NURKIC | 213 | 1994 | Portland Trailblazers (NBA) |
| 3 | Amar ALIBEGOVIC | 206 | 1995 | Virtus Roma (ITA) |
| 4 | Darko TALIC | 194 | 1998 | KK Igokea (BIH) |
| 5 | Edin ATIC | 201 | 1997 | free agent |
| 6 | Andrija STIPANOVIC | 209 | 1986 | Cedevita Zagreb (CRO) |
| 7 | Adin VRABAC | 205 | 1994 | Spars Sarajevo (BIH) |
| 8 | Milan MILOSEVIC | 202 | 1985 | Lavrio BC (GRE) |
| 9 | Amar GEGIC | 200 | 1998 | Partizan Belgrad (SRB) |
| 11 | Elmedin KIKANOVIC | 210 | 1988 | AS Monaco (FRA) |
| 13 | Dzanan MUSA | 206 | 1999 | Brooklyn Nets (NBA) |
| 14 | Almir HASANDIC | 191 | 1990 | KK Sloboda Dita (BIH) |
| 17 | Aleksandar LASIC | 205 | 1996 | Union Olimpija (SVN) |
Päävalmentaja Jasmin REPESA Valmentaja Denis BAJRAMOVIC Valmentaja Muris MEMIC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Awak Kuier isossa roolissa
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Awak Kuier isossa roolissa
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta