Carl Lindbom, 27, otti uuden askeleen urallaan tällä kaudella, kun hän siirtyi Puolan pääsarjassa pelaavan Rosa Radomin joukkueeseen. Lindbom nappasi nopeasti ison roolin joukkueessa ja on pelannut vahvaa kautta.

Lindbom siirtyi Rosa Radomiin lokakuun alussa, kun joukkueen europelit olivat jo takana ja sarja juuri käynnistymässä. Vaikka Lindbom tuli mukaan varsin myöhäisessä vaiheessa, otti hän nopeasti paikkansa joukkueen avainpelaajien joukossa. Lindbom on ollut tyytyväinen siirtoonsa.

– On ollut mukava Puolan reissu tähän mennessä. Organisaatio on ammattimainen, valmentaja on hyvä, joukkuekaverit mukavia ja liiga kovatasoinen. Positiivinen yllätys siis, sillä Puolasta en tiennyt paljoa tänne lähtiessä. Kuulin vain monilta tahoilta, että liiga on kovatasoinen. Liiga on sinänsä mielenkiintoinen, sillä kaikki 16 joukkuetta voivat voittaa toisensa, vaikka top5-joukkueet ovatkin ennakkoon vähän kovempia ja isommilla budjeteilla pelaavia joukkueita, Lindbom arvioi Koripalloliiton tiedotteessa.

Lindbomin seuravalinta venyi pitkälle syksyyn, mutta hyvää kannatti tässä tapauksessa odottaa.

– Kyllähän siinä vähän jännitti ja toivoi, että saisi hyvän paikan. Siinä oli joitain vaihtoehtoja, muttei sellaista jonka takia olisi kannattanut lähteä Suomesta. Tässä mahdollisuudessa olikin sitten oikeastaan kaikki kunnossa, jota kannatti odottaa.

Lindbom on pelannut keskimäärin yli 31 minuuttia ottelua kohden ja kiittänyt vastuusta ollen yksi joukkueensa tehokkaimmista pelaajista 14,3 pisteen ja 4,5 levypallon keskiarvoilla.

– Sanoisin, että sekä joukkueen että liigan pelityylit sopivat minulle. Valmentajamme on tosi hyvin löytänyt vahvuuteni ja osaamme käyttää niitä. Minulle pelataan sellaisia pelejä, joissa olen omalla mukavuusalueellani, Lindbom avaa tehojensa salaisuutta.

Puolan maajoukkueessa on totuttu näkemään melkoisia mörssäreitä joista parhaiten muistissa ovat ”Puolan vasara” Marcin Gortat (211cm/109kg), Maciej Lampe (211/110) ja viime EM-kisoissa korin alla myllertänyt Przemyslaw Karnowski (216/138). Jättiläisosastolla on perinteitä, sillä kolmikkoa ennen löytyy myös muun muassa ensimmäinen puolalaissyntyinen NBA-peluri Cezary Trybansky (218/107).

Aiemmin urallaan Saksassa, Liettuassa ja Kroatiassa pelannut Lindbom myöntää, että sarjasta löytyy kokoa ja fyysisyyttä.

– Isoista pelaajista ei ole kyllä Puolassa pulaa. Tuntuu, että jokaiselta joukkueelta löytyy ainakin yksi tai kaksi erittäin fyysistä puolalaista. Samaan aikaan he ovat kuitenkin aika liikkuvia.

Vaikka Lindbomin alkukausi on ollut vahva, niin Rosa Radomin alkukausi on ollut tukkoinen. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä, kun joukkue on voittanut kaksi edellisotteluaan ja parannellut asemaansa neljään voittoon ja kuuteen tappioon. Lindbom näkee joukkueen olevan menossa oikeaan suuntaan.

– Alkukaudesta meillä oli vähän vaikeuksia avainpelaajien loukkaantumisten kanssa emmekä saaneet joukkuepeliä oikein rullaamaan. Maajoukkuetauon aikana joukkueen johto päätti vaihtaa sentterin, joka on osoittautunut onnistuneeksi päätökseksi. Uusi puolalainen sentterimme on auttanut meitä molemmissa päissä kenttää ja olemme ottaneet joukkueena isoja harppauksia oikeaan suuntaan.