Korisliigan kärkijoukkue vaihtoi amerikkalaispelaajaansa – ”Tuo kaivattua kokoa lisää takakentän puolustukseen”
Korisliigan joulutauolle ylivoimaisessa sarjajohdossa lähtevä Vilpas tekee muutoksen kokoonpanoonsa.
Viime aikoina vaisusti esiintynyt takamies Diante Baldwin ei jatka joukkueessa ja uuden miehen pitäisi olla Salossa jo tapaninpäivänä. Vilpas ei hankkinut Baldwinin tilalle puhdasta takamiestä, vaan 196-senttinen Kelsey Barlow pelaa heittävänä takamiehenä ja avut ovat enemmän korinteossa ja urheilullisuudessa.
26-vuotias Barlow on toisen polven koripalloilija, sillä isä Ken Barlow pelasi Kreikan liigassa (PAOK) 1990-1993 ja tuolla reissulla myös Kelsey syntyi Thessalonikissa. Barlowin yliopistoura kulki kolme vuotta Purduessa ja viimeiseksi vuodeksi mies siirtyi Illinois-Chicagon paitaan tehoilla 14.8/4.9/3.9 syöttöä. Sen jälkeen takamies-laituri siirtyi NBA:n kehitysliigaan Grand Rapids Driven joukkueeseen kahdeksi vuodeksi. Avauskaudellaan hän pelasi D-liigassa 45 ottelua (7.2/2.7) ja toisella kaudella 47 ottelua (12.5/4.7). Huhtikuussa 2016 oli edessä ensimmäinen komennus Eurooppaan ja hän ehti pelata 11 ottelua Ranskan Lille Metropole Basketissa numeroin 11.7/4.7.
Paluu synnyinmaa Kreikkaan tapahtui kaudella 2016-2017. Seuraksi tuli Aries Trikalla BC ja 26 ottelussa Barlow oli Kreikan pääsarjan toiseksi paras korintekijä (14.0/4.3/3.2 syöttöä). Viime kaudella hän siirtyi Ateenan suurseura AEK:n paitaan, jossa hän ehti pelata Mestarien liigan lisäksi 15 Kreikan liigaottelua (7.1/2.4) ja paluu kotiin tapahtui helmikuussa. Tällä kaudella oli tarkoitus jatkaa uraa Kreikan GS Kymisin riveissä, mutta tiet erosivat heti syyskuussa.
– Jo jonkin aikaa on ollut selvää, että tarvitsemme joukkueeseen erilaisen fitin takamiesosastolle. Barlow tuo joukkueeseen palloa käsittelevän kakkospaikan pelaajan, jolta löytyy ratkaisuarsenaalista monipuoliset työkalut. Parhaimmillaan hän on avoimella kentällä, jossa pääsee käyttämään atleettisuuttaan hyväksi. Samalla hän tuo kaivattua kokoa lisää takakentän puolustukseen, jolla pystymme matchaamaan pahimpien kilpakumppaneiden atleettisia takamieslaitureita vastaan. Tämän ratkaisun myötä myös Aatun ja Henkan vastuu pelinjohdosta kasvaa, joka on varmasti molempien kehityskaaren kannalta hyvä asia, arvioi päävalmentaja Joonas Iisalo uutta tulokastaan seuran tiedotteessa.
Vilppaan syyskausi on ollut melkoinen menestys ja 18 ottelusta on koossa 15 voittoa. Korisliigan kakkoseksi kivunnut KTP otti loppukauteen kahdeksan peräkkäistä voittoa ja on sarjataulukossa kahdeksan pisteen päässä. Vilppaan kausi jatkuu välipäivinä back to back -peleillä Kaarinan Ura Basketia vastaan. Perjantaina 28.12 pelataan Salohallissa, sunnuntaina 30.12 Turussa. Jos peliluvat saadaan kuntoon, Barlow on joukkueen riveissä Varsinais-Suomen derbyissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!