NBA-kokemusta omaava peluri jättää Korisliigan
Perjantainen Karhubasket-ottelu Kauhajoella jäi KTP-Basketin amerikkalaisen laitahyökkääjän Matt Williams jr:n (25 vuotta/196 senttiä) viimeiseksi vihreä-valkoisessa peliasussa. Mies on pyytänyt eroa joukkueesta. Yllättävään lähtöön hän on ilmoittanut ”perhesyyt”.
”Perhesyyt” ovat Williamsin agentin mukaan perheenlisäys, jota odotetaan toukokuussa.
Williams pelasi KTP:ssa 20 ottelua ja teki niissä keskimäärin 14,7 pistettä. Merkittävä osa pinnoista syntyi kolmen pisteen heitoilla. Hän yritti bonusrajan takaa 163 kertaa ja onnistui 63 kertaa (osumaprosentti 38,7). Kauhajoella perjantai-ilta oli keskimääräistä parempi: 9 yritystä/5 onnistunutta, osumatarkkuus 55.
Williams tuli Kotkaan melkoisen kohun saattelemana. Edelliskaudella kolme ottelua NBA:ssa Miami Heatin paidassa tekivät hänestä vähintäänkin ihmemiehen. Alku ei ollut kuitenkaan helppo, peli ei kulkenut, ja sopimus oli jo katkolla.
Alkukausi oli vaikea koko joukkueelle. Marraskuun alussa palaset alkoivat kuitenkin loksahdella paikalleen, ja Williamskin löysi oman roolinsa.
KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström on harmissaan pelaajan äkkilähdöstä.
– Emme olisi halunneet tätä, mutta nyt on vain hankittava uusi mies tilalle, Lindström toteaa kotkalaisten sivuilla.
KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminenkin on murheellinen.
– Joukkue on kauden vanhetessa kasvanut yhteen, pelaajat ovat oppineet tuntemaan toistensa vahvuudet ja he ovat pelanneet sen mukaisesti, kehuu Kaminen.
Kotkan koutsi olisi halunnut mennä samalla miehistöllä kauden loppuun asti.
– Vaihtamalla eivät miehet aina parane. Sellaista me jo harkitsimme, että otamme myöhemmin keväällä viidennen vahvistuksen loukkaantumisten varalle, mutta nyt ne suunnitelmat menivät uusiksi, selvittää Kaminen.
KTP:n seuraava ottelu Korisliigassa on perjantaina 11. tammikuuta Kouvolan Kouvoja vastaan Steveco Areenalla. Ennen sitä, ensi tiistaina (8.1.), kotkalaiset pelaavat kotisalissa Suomen cupia vieraanaan kakkosdivisioonalainen Koiviston Kipinä Äänekoskelta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen