Kokoa ja kokemusta Seagulls-miehistöön – vakuuttava CV Euroopan huippusarjoista
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaisen 32-vuotiaan Alex Ruoffin kanssa.
Kokeneen West Virginian yliopiston kasvatin CV on vakuuttava. Kuusi kautta Euroopan kovissa pääsarjoissa Belgiassa, Saksassa ja Espanjassa pelannut laituri on kartuttanut kokemustaan myös Eurocupista ja Saksan ProA -sarjasta.
Euroopan sarjojen lisäksi Ohion Hamiltonista kotoisin oleva Ruoff pelasi kaudella 2012-2013 NBA:n kehitysliigassa Canton Chargesin ja Iowa Energyn riveissä, jonka jälkeen hän palasi takaisin Eurooppaan BG Göttingenin joukkueeseen Saksan ProA -liigaan.
Erinomaisena puolustajana ja tarkkana kaukoheittäjänä tunnetuksi tulleen pelaajan viime kausi meni pitkälti kuntoutuessa polvivammasta, mutta nyt täydessä pelikunnossa Ruoffin all-around -osaaminen tulee auttamaan Gullsia monella osa-alueella.
– Etsimme pelaajaa, joka pystyy auttamaan meitä monella eri rintamalla. Tarvitsemme korintekijää ja heittäjää, mutta samalla pelaajaa joka pystyy luomaan myös muille. Kun Alexin nimi nousi esiin, kiinnostuimme välittömästi. Alex ei ole hetkeen pelannut, mutta keskustelujen jälkeen vakuutuin miehen olevan kunnossa ja valmis pelaamaan. Ruoffin CV on sen verran mittava, että ilman loukkaantumista hän tuskin Suomeen olisi tullutkaan. Nyt molemmat osapuolet tarvitsivat toisiaan. Rekrytoinnissa auttoi myös se, että Juwan tuntee miehen henkilökohtaisesti. Saamamme palaute Juwanilta oli pelkästään positiivista, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi seuran tiedotteessa.
Tuore Gulls-pelaaja odottaa innokkaana pääsyä mukaan joukkueen toimintaan.
– Haluan kiitää päävalmentaja Mikko Larkasta ja Seagullsin organisaatiota tästä mahdollisuudesta. Olen erittäin innoissani päästessäni tuomaan kokemukseni Seagulls-miehistöön ja auttamaan joukkuetta taistelemaan mestaruudesta.”
Ruoff pääsee näillä näkymin pukemaan Gulls-paidan ensi kertaa ylleen sunnuntaina 20.1., kun Seagulls matkustaa Joensuuhun, jossa vastaan asettuu Kataja Basket.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi