Susijengin apuvalmentajalle potkut – ”Tällaiseen tilanteeseen tuleminen on haastavaa”
Puolan pääsarjan Trefl Sopotia marraskuun 2018 lopusta valmentanut Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala, 46, on vapautettu päävalmentajan tehtävistään. Puolan liigan jumbosijalle syksyllä jämähtänyt Sopot teki vuodenvaihteessa korjausliikkeen ja nousi pari pykälää sarjataulukossa, mutta korjausliike pysähtyi talvella uuteen tappiokierteeseen.
Toijalan astuessa Trefl Sopotin peräsimeen joukkue oli voittanut pelaamastaan kahdeksasta ottelusta vain yhden. Joukkue näytti piristymisen merkkejä vuodenvaihteessa, mutta talven loukkaantumiset suistivat Trefl Sopotin jälleen tappiokierteeseen.
– Sopotiin tullessani hankimme seurajohdon kanssa joukkueeseen Jonte Flowersin ja Sasa Zagoracin tarkoituksenamme kohota pudotuspelitaisteluun ja vuodenvaihteessa onnistuimmekin hakemaan pari voittoa pudotuspelijoukkueista, Toijala taustoittaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– Uudenvuoden jälkeen uudet hankintamme ovat kuitenkin olleet enemmän tai vähemmän loukkaantuneita enkä saanut joukkuetta pelaamaan kimpassa niin kuin olisi pitänyt.
Trefl Sopot pelasi Toijalan komennossa kaksitoista ottelua ja voitti niistä kolme. Sopot jakaa Puolan liigan jumbosijan yhdessä Miasto Szklan kanssa, mutta 12.-14. sijoja kansoittavat Spojnia, Rosa Radom ja AZS Koszalin ovat vain yhden voiton päässä.
– Tiesin että tällaiseen tilanteeseen tuleminen on haastavaa, mutta koin että joukkueen luotsaaminen jumbosijalta on myös hyvä mahdollisuus kehittyä valmentajana, joka myös onnistuessaan avaa ovia, Toijala arvioi.
– Tällainen kuitenkin kuuluu valmentajan ammattiin ja kunhan saan vähän aikaa ja etäisyyttä, jäi tästä paljon oppia tulevaisuuteen. Nyt ei muuta kuin pää pystyyn ja eteenpäin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”