20-vuotiaiden miesten vieraaksi Portugali
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa valmistautumistaan kohti B-divisioonan EM-kisoja, kun Sudenpennut pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Salon Salohallissa perjantaina ja lauantaina.
20-vuotiaat miehet aloittivat maajoukkuekesänsä viikonloppuna Puolassa, jossa kahden harjoitusmaaottelun saldo oli tappio ja voitto. Salossa joukkue kohtaa Portugalin perjantaina 28.6. kello 20:00 ja lauantaina 29.6. kello 18:00.
– Pyrimme olemaan yhtä aggressiivisia kuin olimme Puolaa vastaan sekä viimeistelemään paremmin riistojen jälkeen toisessa päässä. Meillä on mukana pari uutta jätkää, Henry Boyd ja Aapeli Syrjämäki, jotka olivat poissa Puolasta sairastumisten takia. Kiva nähdä miehet kentällä. Taistelu kisalähtijöiden kesken on todella tiukkaa, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
Salohallissa on muutenkin kuhinaa, kun perjantaina kello 17:30 Suomen universiadeihin valmistautuva haastajamaajoukkue saa vastaansa Kanadan. Aikuisten päivälippu 10 euroa, erikoisryhmät 5 euroa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue Salossa
| Nimi | Syntymävuosi | Kasvattajaseura |
| Ricky Waxlax | 1999 | Malmin Super Koris |
| Niilo Kärkkäinen | 1999 | Muuramen Urheilijat |
| Markus Rautasalo | 2000 | Munkkiniemen Kisapojat |
| Joonas Timonen | 2000 | PuHu Juniorit |
| Tomas Pihlajamäki | 2000 | Tapiolan Honka |
| Jesper Granlund | 2000 | Sykki |
| Emil Uotila | 2000 | Munkkiniemen Kisapojat |
| Eetu Villa | 1999 | Tapiolan Honka |
| Ville Virtaharju | 2000 | Linkki |
| Aleksi Liukko | 1999 | Malmin Super Koris |
| Eetu Lähdetniemi | 2000 | Munkkiniemen Kisapojat |
| Henry Boyd | 1999 | Jyväskylän NMKY |
| Kalle Kalin | 2000 | Lappeenrannan NMKY |
| Aapeli Syrjämäki | 1999 | Hyvinkään Ponteva |
Päävalmentaja Jyri Lehtonen
Valmentaja Mikko Tupamäki
Valmentaja Petri Velling
Osteopaatti Aleksi Hakanto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet