Korihait hankki kokoa korin alle – ”Hänestä tulee olemaan apua levypallopelissämme”
Kuva: Getty Images
Uudenkaupungin Korihait on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen amerikkalaisen sentterin Andre Berryn kanssa. Berry liittyy joukkueen vahvuuteen alkuviikosta.
24-vuotias ja 203-senttinen Berry hankki kannuksensa Rhode Islandin yliopistosta. Ensimmäisen ammattilaiskautensa hän pelasi viime kaudella 2018-19 Espanjassa, LEB Plata -liigaa pelaavassa Basquet Gironan joukkueessa viimeistellen 18,6 peliminuutissa keskimäärin 10,3 pistettä ja 4,8 levypalloa.
Uudenkaupungin matkaansa valmistautuva Berry kertoo olevansa valmis taistelemaan pisteistä Korisliigassa.
– Olen hyvin innoissani päästessäni osaksi Korihai-perhettä. Olen valmis antamaan kaikkeni joukkueen eteen, enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan työt, Berry viestittää Korihaiden sivuilla.
Korihaiden päävalmentaja Jordi Juste on hyvillään saadessaan joukkueeseen lisää kokoa ja viimeistelyvoimaa.
– Andre on iso sisäpelaaja, joka liikkuu hyvin ja viimeistelee tehokkaasti. Hänestä tulee olemaan apua levypallopelissämme kentän molemmissa päissä. Lisäksi hän on erittäin fiksu pelaaja, joka lukee peliä erinomaisesti. Uskon, että hän täydentää hyvin Henri Ventoniemen, Luke Meiklen ja Miikka Marttisen muodostamaa kokoonpanoa hyökkäyspäässä, Juste sanoo.
Andre Berry saapuu Uuteenkaupunkiin tiistaina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla