Miesten Suomen Cupin ensimmäinen välieräjoukkue selvillä
Kauhajoen Karhu Basket ei pystynyt vajavaisella kokoonpanollaan kukistamaan Suomen Cupin puolivälierässä vierailija Tampereen Pyrintöä. Pyrintö voitti lopulta niukin lukemin 91–96 (30–46).
Karhu Basket lähti otteluun ilman Samuel Givensiä ja Cameron Jonesia. Toki Pyrinnöltäkin oli sivussa muun muassa Antero Lehto ja lisäksi Ray Nixon loukkaantui ensimmäisellä puoliajalla.
Pyrintö karkasi BJ Raymondin (34/6) johdolla jo 20 pisteen johtoon ensimmäisen puoliajan aikana. Toisella puoliajalla Karhu Basket terästäytyi loistokkaaseen hyökkäämiseen, muttei lopulta ihan ehtinyt Pyrinnön kanssa tasoihin. Pyrintö johti näin ottelua alusta loppuun asti.
Karhu Basketin hahmoja olivat sentteri Mikael Laihonen (11/9), monipuolinen Okko Järvi (15/2/3s) ja heittäjä Alex Thompson (26/5). Pyrinnöltä 34 mättäneen Raymondin lisäksi vakuuttivat Khalil Small (17/8/3s) ja Eero Lehtonen (14/3).
– Otetaan voitto ja mennään välieriin Suomen Cupissa. Saimme kivasti minuutteja jaettua. Toki, toisella puoliajalla piti vähän rotaatiota tiivistää, kun Karhu Basket pelasi niin hyvin, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen totesi Elisa Viihteen haastattelussa Koripalloliiton sivujen mukaan.
– Heittäminen tuntui tänään yllättävän hyvältä. Ei haittaa, että tulee tammikuulle lisää pelejä, pelaaminen on kivaa, Lehtonen puolestaan kertoi.
Suomen Cupin ottelut jatkuvat tiistaina, kun KTP-Basket isännöi BC Nokiaa. Pyrinnön vastusta välieriin selviää keskiviikkona puolivälieräparista Vilpas–Kouvot. Suomen Cupin välierät pelataan 11. tammikuuta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä