Teemu Rannikko antaa vinkit harjoitteluun – ”Mielikuvitus täytyy ottaa käyttöön”
Vilppaan pelinjohtajan ja suomalaisen koripalloilun legendan Teemu Rannikon kausi päättyi jo ennen koronapandemian tuomaa sarjan keskeytystä, sillä hän loukkasi polvensa alkuvuodesta. Rannikko keskittyy tällä hetkellä omaan kuntoutukseensa, mutta antaa kullanarvoisia vinkkejä nuorille pelaajille miten kehittää taitojaan tässä tilanteessa.
Kokonaisuudessaan Rannikko ei ole huolissaan koripallon suosiosta tai lajin jatkuvuudesta.
– On itsestään selvää, että ihmiset haluavat jatkossakin nähdä urheilua. Ja kaikki muutkin urheilulajit ovat nyt tauolla, joten ei tämä tarkoita sitä, että yleisö katoaa jonkin muun lajin pariin, Rannikko pohtii Koripalloliiton sivuilla.
Hän painottaa, että ongelmat koskevat nyt seurojen selviämistä kriisistä eivätkä niinkään kuluttajanäkökulmaa.
– Kaikkien täytyy pitää huolta toisistaan ja suunnitella tulevaisuutta. Täytyy luoda positiivista ilmapiiriä. Mutta akuutein asia seuroille ratkaistavaksi on tietysti tilanteen aiheuttama iso talousongelma. Siihen ei nyt oikein ole mitään helppoa vastausta tarjolla.
Rannikkoa nuoremmille pelaajille tilanne on hankala eri tavalla kuin hänelle itselleen. Nuorelle pelaajalle kaikki harjoittelu on kallisarvoista. Siinä Rannikko näkee tilanteessa myös valoisan puolen.
– Tämä on myös mahdollisuus kehittää itseään. Korisliigassa valmistauduttaisiin normaalisti nyt pudotuspeleihin, mutta sen sijaan kaikki saivatkin valtavan määrän lisää treeniaikaa.
Kokenut pelinjohtaja kehottaa nuoria ja kehittyviä pelaajia luovuuteen harjoittelussa, jotta taidot eivät rapistu. Perinteinen pelaaminen ei tule nyt kuulonkaan, joten yksilötaitojen harjoittelun merkitys korostuu.
– Haaste tässä on keksiä, missä treenaamaan pääsee, joten mielikuvitus täytyy ottaa käyttöön. Harjoittele kuljettamista ottamalla käyttöön kaksi palloa. Kehitä fysiikkaa ulkona. Kysy oman seuran valmentajalta vinkkejä, mitä kannattaa tehdä. Pallon kanssa pystyy tekemään asioita aina jopa ilman koriakin. Ota harjoituksiin apuvälineiksi kaikki tyhjistä pulloista ämpäreihin, kun aitoa pelikenttää ei ole käytössä.
Rannikko ottaa esille myös yhden oman uransa tärkeimmistä vahvuuksista – seuraamisen kautta oppimisen. Hän kehottaa kaikkein yksinkertaisimmillaan katsomaan pelejä ja tutkimaan, mitä niissä tapahtuu. Uusia otteluita ei nyt ole tarjolla, mutta internet on vanhempaa materiaalia väärällään. Vinkki on vähintäänkin käyttökelpoinen, sillä Rannikkoa pidetään yleisesti yhtenä Suomen taktisesti taitavimmista, peliä vauhdissakin oivaltavimmista pelaajista. Rannikkoa pidetään yleisesti Taikurina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nikola Jokicin kausi on ohi
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta