Koripallon EM-kilpailut siirtyvät
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti kiirastorstai-illansuussa 9.4., että syyskuussa 2021 pelattavaksi tarkoitetut EM-kisat siirretään koronaviruspandemian vuoksi vuodella eteenpäin, syyskuuhun 2022. Tokion olympiakarsinnat siirtyvät puolestaan vuodella eteenpäin ja MM-karsintojen alku aikaistuu.
FIBA:n olympiakarsintaturnaukset siirretään kesäkuusta 2020 alustavasti 22.6.-4.7.2021 väliselle ajankohdalle. Vuoden 2021 EM-kisat lykkääntyvät niin ikään vuodella ja kisat pelataan 1.-18.9.2022 välisenä ajankohtana.
Alkuperäisen aikataulun mukaan karsinnat pääsystä vuoden 2023 MM-kisoihin olisivat käynnistyneet syyskuussa 2022. EM-kisojen siirtämisen johdosta MM-karsintojen syyskuun 2022 ikkuna pelataankin elokuussa 2022.
EM-karsinta-aikataulu pysyy ennallaan. Seuraavat EM-karsintaikkunat pelataan marraskuussa 2020 ja helmikuussa 2021.
Vuoden 2021 naisten EM-kisojen ajankohta pysyy entisellään. Kisat pelataan 17.-27. kesäkuuta 2021.
– Olen hyvin tyytyväinen siihen, että tänä vaikeana ajankohtana FIBA kykeni pääsemään lopputulokseen näin nopeasti ja vahvistamaan aikuisten maajoukkueiden kalenterimuutoksen alle kaksi viikkoa olympiakisojen siirron jälkeen, FIBA:n pääsihteeri Andreas Zagklis kommentoi Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä