Susijengin takamiehellä vahva debyyttikausi ammattilaisena – ”Pääsin heti hyvin rytmiin”
Edon Maxhuni, 22, vaihtoi täksi kaudeksi USA:n yliopistokentät Euroopan ammattilaisparkettiin pelattuaan espanjalaisen Gran Canarian reservijoukkueessa. Maxhuni oli kokonaisuudessaan tyytyväinen kauden antiin.
Maxhuni pelasi kaksi vuotta Long Beach Staten yliopistossa, mutta päätti täksi kaudeksi siirtyä Eurooppaan. Uusi seura löytyi Kanariansaarilta, kun hän teki sopimuksen Gran Canarian kanssa. Hän vietti kauden seuran reservijoukkueen riveissä Espanjan kolmostasolla LEB Platassa.
– Kaudesta jäi tosi hyvä maku. Vihdoin pääsin pelaamaan eurooppalaista korista, jota ikävöin USA:ssa. Pääsin heti hyvin rytmiin ja sain pelata omalla pelipaikallani. Ensimmäiseksi vuodeksi ammattilaisena tämä oli mielestäni tosi hyvä, Maxhuni iloitsee Koripalloliiton tiedotteessa.
Maxhunin mukaan erot yliopistokoriksen ja eurooppalaisen ammattikoriksen välillä olivat selkeät.
– Taktisessa puolessa on isoja eroja. Euroopassa liikutetaan palloa ja pelataan joukkueena. Jenkeissä se oli enemmän sellaista yksin pelaamista sekä yksi vastaan yksi, vertailee Maxhuni.
Ammattilaisvuoden aikana mukaan tarttui paljon arvokasta oppia.
– Ammattilaisena pitää oikeasti tehdä duunia ja puskea itseään. Yliopistossa valmentajat puskivat, mutta täällä se on omasta työnteosta kiinni ja olen puskenut itseäni erityisesti puolustuspäässä.
Maxhuni tunnetaan taitavana hyökkäyspään pelaajana, joka kykenee omiin ratkaisuihin sekä ruokkimaan joukkuekavereitaan. Tällä kaudella hän tuntee menneensä eteenpäin myös puolustuspelaajana ja siitä saatiinkin oivia viitteitä helmikuisessa EM-karsintaottelussa Sveitsiä vastaan. Aktiivisella puolustuksella Maxhuni aiheutti sveitsiläisille kolme hyökkääjänvirhettä ja oli tärkeä palanen Suomen voitossa.
– Puolustuspelaaminen on ollut yksi iso puheenaihe monen koutsin osalta tähän saakka. Ei voi olla tyytyväinen pieniin muutoksiin, vaan on pystyttävä ottamaan isoja kehitysaskeleita ja mielestäni onnistuin siinä.
Maxhuni pelasi vahvan kauden lukeutuen joukkueensa avainpelaajiin. Maxhuni sai peliaikaa keskimäärin reilut 23 minuuttia ottelua kohden ja tilastoi keskiarvoikseen 13,3 pistettä, 2,2 levypalloa ja 3,3 syöttöä.
– Sain pelata paljon ja vastuuta tuli. Sain myös tehdä virheitä ja oppia niistä. Päätarkoitus oli tällä kaudella oppia lisää ja se onnistui.
Maxhuni sai tuntumaa myös Espanjan pääsarjassa pelanneeseen edustusjoukkueeseen, mutta valtaosa kaudesta sujui reservijoukkueen mukana.
– Alkukaudesta olin pari kuukautta edustusjoukkueen mukana, mutta kauden alettua olin sitten reservijoukkueen kanssa.
Debyytti jäi lopulta ACB-liigassa tekemättä ja lopullisesti nousu ykkösjoukkueen mukaan kariutui koronapandemiaan.
– Loppukaudesta edustusjoukkueella oli paljon loukkaantumisia takakentällä ja siinä olisi ehkä ollut mahdollisuus nousta mukaan. Mutta sitten tuli korona ja kausi keskeytyi. Ei tosin ole varmaa, että olisin päässyt edustukseen silloin.
Ensi kaudelle Maxhuni punnitsee vaihtoehtojaan ja toivoo pääsevänsä entistä kovempaan sarjaan.
– Kaikki on vielä auki, mutta toivottavasti pääsisin yhden tason korkeammalle oli se sitten Espanjassa tai jossain muualla.
Edon Maxhunin kauden tilastot
LUE MYÖS:
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse