Kobrat sopimukseen Susijengin pelaajan kanssa – ”Tuo joukkueeseen paljon heittovoimaa”
Kuva: Getty Images
Kobrat hankki riveihinsä 1+1-vuotisella sopimuksella Remu Raitasen, joka heinäkuun lopulla pelatussa miesten maajoukkuedebyytissään Viroa vastaan, oli maajoukkueen pistekuningas tilastoilla 15/5.
Sopimuksen mukaisesti sekä pelaajalla että seuralla on oikeus optioon kaudelle 2021-2022. Raitanen on 23-vuotias ja 206-senttinen ToPo:n kasvatti, joka siirtyi kahden HBA Märskyssä vietetyn kauden päätteeksi yliopistokentille.
Yhdysvalloissa yliopistoksi valikoitui University of San Francisco, josta Remu valmistui neljän vuoden jälkeen. Raitanen pelasi viimeisellä kaudella kaikki 34 ottelua, joissa peliaikaa kertyi keskimäärin 16,5 minuuttia ja tilastoriviksi muodostui 5,1p/3,3l/0,8s ottelua kohden.
– Remun Lapualle tulosta ensimmäisen kerran jo alkukesästä, josta yhteydenpito jatkuikin sitten koko kesän. Suomen maaottelut Viroa vastaan sujuivat häneltä sen veran komeasti, että pieni pelko oli, että näinköhän ulkomaat vievät Remun mennessään. Lopulta kuitenkin pääsimme siihen pisteeseen, että saimme sopimuksen allekirjoitettua, ja olen hänen Lapualle tulostaan äärimmäisen mielissäni. Remu tuo joukkueeseen paljon heittovoimaa ja peliälyltään Remu on yksi parhaista. Remun pituus on myös sellainen, että lähes jokaisen pelipaikan pelaaminen onnistuu. Nyt on hyvä lähteä hakemaan viimeistä amerikkalaispelaajaa, joka täydentää ominaisuuksiltaan meidän joukkueen, joukkueeseen nostettavien ja jatkavien omien junioreiden lisäksi, Kobrien päävalmentaja Ville Turja tuumii seuran sivuilla.
Kobrilla on aikaisemmin sopimus Antto Nikkarisen, Jussi Turjan, Juho Lehtorannan, Peetu Drocilan, Anthony Gaines Jr:n, Jordan Loveridgen ja Justin Piercen kanssa.
Kausi käynnistyy kotiottelulla Uudenkaupungin Korihaita vastaan 14.10.
LUE MYÖS:
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse
- Susijengi räväytti – ”Näitä hetkiä varten mä elän”
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Asiantuntija IS:lle: Miikka Muurinen on joutunut kokemaan saman kuin Lauri Markkanen
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Susijengin luokaton esitys – kommentit sen mukaisia
- Susijengi avaa MM-karsinnat: Näin näet Unkari-Suomi-ottelun suorana
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse