Espanjan kilpailukausi käynnistyy viikonloppuna, kun edessä on kauden perinteisesti starttaava Supercup. Sasu Salinin Teneriffalla on kova lähtö kauteen, sillä Supercupin lisäksi edessä on tärkeä Mestarien liigan neljännesvälieräottelu seuraavalla viikolla, jonka jälkeen alkaa Espanjan liigan sarjakausi.

Salin ei ehtinyt viettää pitkää huilia kesällä, sillä Espanjan liigan kausi venyi kesäkuun loppuun ja Salin palasi takaisin työpaikalleen elokuun alussa.

– Kesä oli nopea ja lyhyempi kuin aikaisemmin nykyisen poikkeustilanteen takia. Pienen sulattelun jälkeen se oli kuitenkin ihan ok. Ei sitä tiedä kuinka pitkään pystymme pelaamaan, niin on parempi aloittaa aikaisin, Salin kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.

Salinilla alkaa toinen kausi Teneriffan joukkueessa ja muutenkin joukkueen muutokset olivat suhteellisen maltillisia. Salin uskoo joukkueen tämän kauden iskukykyyn.

– Mielestäni jengi on todella hyvä. Pystymme olemaan monella osa-alueella parempia kuin viime vuonna ja meillä on entistä enemmän vastuunkantajia, jotka pystyvät ratkaisemaan myös ulkopuolelta. Sitä kautta pystymme myös levittämään peliämme hieman enemmän ja antamaan Giorgi Shermadinille enemmän tilaa korin alle, Salin analysoi joukkueen rakennetta.

Yksi Teneriffan uusista tulokkaista on Kaarinan Ura-Basketin kasvatti Emir Sulejmanovic. Salin ja Sulejmanovic olivat kahden kauden ajan joukkuekavereita Olimpija Ljubljanassa molempien ammattilaisurien alkuvaiheessa. Nyt heidän tiensä palaavat jälleen yhteen.

– Onhan se hauskaa, että Emir on taas samassa joukkueessa. Voi taas pukukopissa puhua suomea.

Teneriffan kilpailukausi käynnistyy viikonloppuna Espanjan Supercupilla, johon osallistuvat hallitseva ACB-liigan mestari, Copa del Rey’n mestari, parhaiten eurokentillä pärjännyt joukkue sekä turnauksen isäntä. Teneriffa toimii tänä vuonna turnauksen järjestäjänä ja muut mukana olevat joukkueet ovat Real Madrid, Baskonia sekä Barcelona.

Supercupin jälkeen Teneriffa pelaa tulevalla viikolla viime keväältä siirtyneen Mestarien liigan neljännesvälieräottelun belgialaista Oostendea vastaan. Ottelun panoksena on paikka syys-lokakuun vaihteessa pelattavaan Mestarien liigan Final Eight -turnaukseen. Espanjan sarjakausi käynnistyy sitten seuraavana viikonloppuna, joten Salinilla ja Teneriffalla on isoja pelejä tiedossa heti kauden alkuun.

– Vähän hassu syksy tulossa, kun tavallaan aloitetaan ja lopetetaan kausia. On pelattu vähän vähemmän treenimatseja, kun pelejä tulee muutenkin heti paljon. Supercupin avausottelu Real Madridia vastaan näyttää varmasti aika hyvin sen missä menemme tällä hetkellä, ja sitten edessä on tärkeä peli Oostendea vastaan, josta pyrimme pääsemään Final Eight -turnaukseen. Isoja pelejä edessä siis jo syyskuussa.

Vaikka kausi alkaa heti tiiviillä ohjelmalla, on joukkue Salinin mukaan hyvässä tilanteessa.

– Jokainen jätkä tuntuu olevan aika pelivalmis, vaikka kaikki varmasti ottivat aika iisisti kesän. Heti ensimmäisistä harjoituksista huomasi, että tatsi näyttäisi olevan tallella. Nyt vain pitää saada joukkuekuviot kuntoon.

Salinin osalta harjoituskausi on ollut onnistunut ja hän on valmiina alkavaan kauteen.

– Treenit ovat menneet hyvin ja pelitkin ihan ok. Dejan Todorovic loukkaantui harmittavasti, mutta se varmaan tietää minulle sitten enemmän vastuuta.

Teneriffan pelin viime kauden kapellimestari Marcelinho Huertas jatkaa edelleen pelin pyörittämistä ja joukkue on vahvistunut uruguaylaisella takamiehellä Bruno Fitipaldolla. Salin pelasi viime kaudella uransa parhaan kauden ja tietää, että tarjoilu tulee pelaamaan myös tällä kaudella.

– On helppo aloittaa kausi samassa paikassa ja pelikirjassakin on samoja settejä viime kaudelta, joilla minulle pelattiin heittopaikkoja. Marcelinhon ja Brunon kanssa on kiva pelata ja yritän tietenkin parantaa viime kaudesta. Se on sitten itsestä kiinni miten siinä onnistun, mutta palaset ympärillä ovat ainakin kohdillaan.

Teneriffa aloittaa Supercupin lauantaina Real Madridia vastaan. Mestarien liigan ottelu Oostendea vastaan on edessä keskiviikkona 16.9. ja ACB-liigan kausi pyörähtää käyntiin Teneriffan osalta sunnuntaina 20.9.