Suomalaispelaajien joukkue eteni Mestarien liigan lopputurnaukseen – ”Kaunista se ei ollut”
Keväältä kesken jääneet Mestarien liigan neljännesvälierät saatiin päätökseen keskiviikkona ja Sasu Salinin Teneriffa eteni hienosti kauden huipentavaan Final Eight –lopputurnaukseen voittamalla belgialaisen Oostenden.
Molemmat joukkueet olivat keväällä voittaneet yhden osaottelu ja kolmas sekä samalla ratkaiseva peli pelattiin keskiviikkona Teneriffan kotikentällä. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen Teneriffa sai flow’n päälle kolmannella neljänneksellä ja karkasi vierailtaan lopulta 62-54 (30-30)-voittoon. Salin keräsi 29,5 minuutissa kahdeksan pistettä, kaksi levypalloa ja riiston. Emir Sulejmanovic kasasi kaksi pistettä ja kaksi levypalloa.
– Kaunista se ei ollut, mutta voitto kuin voitto. Saavutimme tavoitteemme eli paikan Final Eight -turnaukseen. Toivottavasti pelit paranevat sinne siihen mennessä ja hoidamme pytyn kotiin, Salin mietti Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Mestarien liigan Final Eight -lopputurnaus pelataan Ateenassa 30.9.-4.10. Teneriffa kohtaa puolivälierässä Zaragozan. Joukkueet saavat toisistaan jo hieman esimakua tulevana viikonloppuna, kun ne kohtaavat Espanjan liigan avauskierroksella sunnuntaina.
Ottelutilastot
Ranskassa kauden alla pelattava ProB:n Leaders Cup pyörähti käyntiin ja Henri Kantosen Aix-Maurienne kaatoi kotonaan Antibesin 72-70 (41-34). Kantonen sai ottelussa mukavasti vastuuta pelaten 25 minuuttia ja hän saalisti kolme pistettä, neljä levypalloa ja yhden syötön.
ProB:n Leaders Cupissa joukkueet on jaettu kuuteen kolmen joukkueen lohkoon ja joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti. Jokaisen lohkon voittaja sekä kaksi parasta lohkokakkosta etenee puolivälieriin.
Ottelutilastot
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin