HBA nousi Naisten Korisliigan kärkeen

Torstain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Tampereen Pyrintö matkasi Helsinkiin HBA:n vieraaksi. Kotijoukkue otti kauden toisen voittonsa tasaisen ottelun jälkeen 73-72.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Ensimmäisen jakson päättyessä kotijoukkue johti ottelua neljän pisteen turvin. Erityisesti Janette Aarnio oli hyvässä vireessä.
Toisella jaksolla vierasjoukkue tiivisti puolustustaan. Pyrintö saikin pakotettua HBA:n useisiin pallonmenetyksiin. Tämän turvin tamperelaiset veivät jakson nimiinsä ja nousivat johtoon kun puoliaika aloitettiin heidän johtaessa 35-31.
Kolmannella jaksolla osat vaihtuivat jälleen, kun HBA pelasi pirteämmin. Aarnio upotti jakson loppuun mennessä 16 pistettä ja viimeiselle jaksolle lähdettäessä tilanne oli kotijoukkueen hyväksi 55-50.
Ottelu pysyi tasaisena aivan loppuhetkille saakka, kun Pyrintö ei päästänyt kotijoukkuetta karkuun. Tamperelaiset pääsivät parhaimmillaan pisteen päähän, kun Iina Mäkelä upotti kakkosensa. Ohi se ei kuitenkaan päässyt ja voitto jäi Helsinkiin pistein 73-72.
– Emme olleet tänään valmiita pelaamaan ja peli oli sen näköistä. Pyrintö käytti hyväkseen heikkoa keskittymistämme. Hetkittäin piristyimme ja pystyimme lopussa venymään voittoon, mikä oli positiivista, Märskyn päävalmentaja Mirka Dettmann kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Aarnio kirjautti ottelun korkeimman pistemäärän 20 pisteellä. Hänelle merkittiin myös seitsemän levypalloa ja kuusi koriin johtanutta syöttöä. Silja Viita teki 14 pistettä ja poimi kahdeksan levypalloa. Pyrinnöstä Reetta-Sofia Tulkki pussitti 13 pistettä. Mäkelälle kirjattiin 12 pistettä ja seitsemän levypalloa.
– Onnittelut HBA:lle voitosta. Meillä oli tänään todella hyvä peli-ilme, ja onnistuimme pysäyttämään HBA:n siirtymisissä heiton jälkeen. Ongelmaksi tulivat pallonmenetykset, joista HBA pääsi juoksemaan liikaa helppoja koreja. Edellisen pelimme jälkeen hyvä esitys, Pyrinnön päävalmentaja Juri Heinämäki sanoi.
Pyrintö metsästää edelleen kauden avausvoittoaan. HBA otti kauden toisen voittonsa ja nousi tasapisteisiin sarjan kärkipaikalle.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-tähti pidätettiin – erikoinen selitys
- Miikka Muurinen kelpaa ABA-liigaan
- Mikael Jantusen hyvä esitys ei riittänyt
- LeBron Jamesilla vaivoja – ikä alkaa painaa
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- NBA-tähti pidätettiin – erikoinen selitys
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle