Susijengi lähtee marraskuun EM-karsintakuplaan Georgian ja Serbian jättikokoisia joukkueita vastaan tutusta pienen ja aggressiivisen joukkueen asemasta. Susijengin puolustuksen monitoimikoneeksi vuosien varrella kasvanut Matti Nuutinen, 30, uskoo omiensa kykyyn tehdä EM-karsintavastustajien elämä hankalaksi.

Kaarinalaislähtöinen Nuutinen murtautui Susijengin rotaatioon kesän 2012 EM-karsinnoissa ja lähti Suomesta maailmalle syksyllä 2015 voitettuaan välissä loimaalaisen Bisonsin kanssa kaksi Suomen mestaruutta ja edustettuaan loimaalaisjoukkuetta Eurocupissa ja Venäjän liigan ympärille kootussa VTB-liigassa.

Puoli vuosikymmentä kestäneellä kansainvälisellä urallaan on Nuutinen kerännyt kokemusta Kreikasta, Ranskasta, Romaniasta ja Espanjasta ennen paluutaan kasvattajaseuransa Ura Basketiin ja sen edustusjoukkueeseen syksyksi 2020.

– Suomessa on ollut hyvä olla niin itsellä kuin perheelläkin. Pääsee elelemään ja treenaamaan tutussa ympäristössä ja kaikki on tosi lähellä. Muutaman vuoden poissaolon jälkeen osaa arvostaa joitain asioita kotimaassa ihan eri tavalla, hymyilee 75 A-maaottelun konkari Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Korisliigan alkukausi on ollut kaarinalaisjoukkueelle veteraanijohtajineen haastava. Hävittyään avauskierroksilla niukasti BC Nokialle ja Kouvoille taipui Ura Basket viime sekunnilla Lahti Basketballin vieraana marraskuun alussa. Joukkueen voittosarake aukesi vasta yhdeksännellä yrittämällä Korihaiden vieraana.

– Joukkueen kannalta tulos kertoo olennaisen. Kauden alussa oli vähän epäonneakin mukana ja homma alkoi vähitellen mennä väärille raiteille. Onneksi saatiin voittotili auki ja maaottelutauko tähän väliin. Sen jälkeen on hyvä lähteä koko joukkueena nostamaan vaatimustasoa ja nappaamaan voittoja.

Suomalaista huippukorista viimeiset kymmenen vuotta seuranneet muistanevat, kuinka pitkä ja jäntevä parikymppinen Nuutinen löi itsensä läpi liigatasolla Salon Vilppaassa monipuolisena hyökkäyspelaajana, joka lunasti paikkansa kotimaan eliitissä Bisonsin mestaruusjoukkueissa.

Vuosien aikana Nuutisesta on kuitenkin kouliutunut ennen kaikkea kansainvälisen tason puolustaja, joka pystyy yhtä lailla jahtaamaan 190-senttistä heittäjää skriineistä läpi kuin painimaan 210-senttisten korstojen kanssa korin alla. Susijengissä Nuutinen onkin jatkanut vahvasti Tuukka Kotin, Kimmo Muurisen ja Shawn Huffin jalanjäljillä joukkuepuolustuksen jokapaikanhöylän asemassa.

– Nykyaikaisessa koripallossa jokaisen pelaajan pitää olla valmis sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Pelaajat alkavat olla kautta linjan sen verran taidokkaita, että pystyvät yhtä lailla käsittelemään palloa ja ratkaisemaan selkä koriin päin. Puolustuspelaajien on pysyttävä vauhdissa mukana, Nuutinen arvioi.

Moninaisten puolustuspään tehtävien lisäksi Nuutinen kommunikoi alati kentällä ja sen ulkopuolella, hakee hyvällä tahdilla levypalloja molemmissa kenttäpäissä ja tarvittaessa nostelee koreja takaovista tai heittää kaukaa – kuten kesän 2018 MM-karsinnoissa Tshekeissä, missä hän viimeisteli 24 pistettä.

Susijengi-urallaan Nuutinen nappasi kenties komeimman päänahkan Montpellierin EM-kisoissa 2015, jolloin hän suisti liikkumisellaan ja sijoittumisellaan Venäjän heittäjä-ässän Vitali Fridzonin niin vahvasti tasapainosta, että kokeneen takapelaajan viime sekunnin heittoyritys meni harakoille ja Susijengi nappasi 81–79-voiton.

– Mitä enemmän eri pelipaikkojen puolustamista pääsee harjoittelemaan, sen paremmin se tulee selkärangasta. Pallollista takamiestä puolustaessa hermotus ja liikkuminen on ihan erilaista kuin isompia kavereita vastaan painiessa. Äkkiä siihen kuitenkin tottuu ja lopulta puolustus on eniten omasta tahdosta ja asenteesta kiinni.

Vuodesta 2004 alkaneessa nykyhistoriassaan Susijengi on perinteisesti ollut se ärhäkästi nilkassa roikkuva tuhoeläin jättikokoisten vastustajiensa kimpussa. Viime vuosina joukkue on vähitellen kuronut kokoeroa umpeen lähes jokaisella pelipaikalla, mutta marraskuun EM-karsintaikkunassa Susijengi joutuu arkkityyppiseen pienen ja pippurisen kiusaajan rooliinsa Serbian ja Georgian jättikokoisia eturivejä vastaan.

Tämä tarkoittaa, että mm. Nuutiselle (200 cm), kapteeni Shawn Huffille (198 cm) ja vasta ensimmäisiä maaotteluitaan pelaaville Daniel Dolencille (205 cm) ja Aapeli Alaselle (201 cm) on tarjolla mielin määrin painiminuutteja XXXL-koon vastustajiaan, kuten Georgian 216-senttistä Giorgi Shermadinia ja Serbian 213-senttistä Dejan Kravicia vastaan.

– Eiköhän se niin mene, että Georgia ja Serbia lähtevät kumpikin hakemaan isoille pelaajille mismatch-tilanteita, mutta eiköhän me siihen lääkkeet löydetä, ”Nuutinator” naurahtaa.

– Susijengi on aina ollut aggressiivinen ja energinen joukkue. Jos ollaan pienempiä, ollaan sitten nopeampia ja inhottavampia. Pidetään huoli, että vastustaja saa tehdä ylitöitä.

Susijengi kohtaa EM-karsintakuplassa lauantaina 28.11. Georgian klo 19.30 ja maanantaina 30.11. Serbian klo 19.00.