Suomalaisvalmentaja luotsasi Viron upeasti EM-kisoihin
Viron maajoukkueen päävalmentajaksi vuosi sitten nimetty Jukka Toijala, 48, kirjoitutti nimensä etelänaapurin koripallon historiaan luotsaamalla Viron kuudennen kerran sen historian aikana EM-kisoihin. Viro kaatui ratkaisevassa ottelussa Pohjois-Makedonialle kahdella pisteellä, mutta eteni kisoihin kahden keskinäisen ottelun suotuisan korisuhteen turvin.
Viro petasi kisapaikkansa päihittämällä viime vuoden helmikuussa Skopjessa Pohjois-Makedonian 72–81 ja kaatamalla viime perjantaina Permin karsintakuplassa Italian sensaatiomaisesti 105–101.
Pohjois-Makedonia ilmoittautui kuitenkin kalkkiviivoilla taisteluun EM-kisapaikasta nujertamalla sunnuntaina Italian 87–78. EM-kisapaikka olisi vaatinut Pohjois-Makedonialta maanantaina vähintään kymmenen pisteen voittoa Virosta.
Pohjois-Makedonia rynnistikin sunnuntaina kymmenen pisteen takaa yhden pisteen päähän, jolloin Viro heitti tarkoituksella kaksi vapaaheittoa ohi estääkseen ottelua etenemästä jatkoajalle. Pohjois-Makedonian Nenad Dimitrijevikj kalasti juuri ennen summerin sointia virhettä päästäkseen vapaaheittoviivalle, mutta upottikin kolmosella Pohjois-Makedonian 84-86 voittoon.
Viro esiintyi EM-kisoissa edellisen kerran 2015, jolloin se voitti pelaamastaan viidestä ottelusta yhden.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”