Suomalaispeluri siirtyy Hollantiin loppukaudeksi – ”On ollut jo jonkin aikaa haaveeni”
KTP-Basketin kasvatti Joonas Lehtoranta siirtyy loppukaudeksi Hollannin pääsarjaan. Miehen uusi osoite on Rotterdam. Uusi seura Feyenoord tavoittelee kevään aikana vielä maan mestaruutta ja Hollannin cupin voittoa.
Lehtoranta on tehnyt kevään mittaisen diilin Hollannin pääsarjassa pelaavan Feyenoordin kanssa. Rotterdamilaisseura on tällä hetkellä 12 joukkueen liigassa viidentenä. Se on pelannut runkosarjassa 13 ottelua, ja jäljellä on vielä yhdeksän matsia. Päälle tulevat sitten playoffsit ja Hollannin cupin finaali, johon joukkue on niin ikään varmistanut paikkansa.
Lehtoranta ja hollantilaisseura etenivät ensi kontaktista päätöksenteon asteelle varsin vauhdikkaasti.
– Meillä pelit päättyivät vain runsas viikko sitten. Heti kohta sen jälkeen minulta kysyttiin halukkuutta pestiin, maanantaina sain tarjouksen ja tiistaina sitten allekirjoitin sen, Lehtoranta kertoo KTP:n sivuilla.
Kotkan pojan mukaan kysymys on kevään kestävästä sopimuksesta.
– Sen pidemmälle ei asioista ole sovittu. Toivon tietysti, että onnistuisin ja voisin jatkaa ulkomailla – joko Feyenoordissa tai sitten jossain muualla. Ammattilaisuus jossain Euroopassa on ollut jo jonkin aikaa haaveeni, Lehtoranta korostaa.
Lehtorannan uusi seura, viralliselta nimeltään Zeeuw & Zeeuw Feyenoord, on ollut olemassa vuodesta 1995 lähtien. Matkan varrella nimi kuten sarjasijoituksetkin ovat vaihdelleet. Toistaiseksi paras kirjaus on viime kaudelta, jolloin Feyenoord oli Eredivisie-liigassa neljäntenä koronan päättäessä pelit.
Feyenoordia valmentaa kokenut hollantilainen Toon van Helfteren (70), joka on aiemmin koutsannut jo neljää muuta maan pääsarjaseuraa.
Rotterdamin rosteri on kirjavaa joukkoa. 18 pelaajan ringissä on 12 hollantilaista ja jo valmiiksi viisi muuta kansallisuutta; kaksi jenkkiä sekä pelaajat Belgiasta, Liettuasta, Makedoniasta ja Surinamista.
– Ei minulla ole juurikaan tietoa joukkueesta. Sen olen kuullut, että päävalmentaja van Helfteren on arvostettu, entinen maajoukkuevalmentaja ja jengi varsin nuori. Minä olen 27-vuotiaana kuulemma porukan toiseksi vanhin, Lehtoranta selvittää.
Lehtorannalla ei ole liioin vielä selvää käsitystä roolistaan tulevassa joukkueessa.
– Se selviää sitten paikan päällä, kunhan Rotterdamiin asti pääsen. Nyt on tarkistettava ensin kaikki koronamääräykset. Hollanti on ollut vahvaa pandemia-aluetta, ja sielläkin on otteluja pelattu tyhjille katsomoille. Tarkoitus olisi joka tapauksessa päästä liikkeelle parin päivän sisällä, Lehtoranta tarkentaa.
KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström on iloinen Joonas Lehtorannalle tarjoutuneesta mahdollisuudesta.
– Jontun sopimus on tämän kevään mittainen, ja toivomme tietysti, että hän pelaa taas meillä ensi kaudella. Jos ura jatkuu ulkomailla, se on tietysti hieno juttu hänelle, Lindström toteaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LeBron James tyylitteli jatkoon
- Peräti 31 vuoden putki poikki Korisliigassa
- Nikola Jokicin kausi on ohi
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta