Vuoden tulokas -ennakkosuosikki sairastuvalle rannevamman takia ‒ sivussa mahdollisesti koko loppukauden

Charlotte Hornetsin takamiehien, LaMelo Ballin loppukausi on vaakalaudalla rannevamman takia. Joukkue ilmoitti sunnuntaina Ballin käyneen magneettikuvauksissa, joka paljasti murtuneen luun miehen heittokädessä. Joukkue ilmoitti LaMelon olevan poissa vain toistaiseksi ja ESPN:n tietojen mukaan joukkue ei virallisesti ilmoita Ballin olevan poissa loppukautta, ennen kuin hän käy tapaamassa lääkäriä New Yorkissa.
Jos et näe julkaisua, voit katsoa sen täältä.
Ball loukkasi kätensä torstaisessa ottelussa Los Angeles Lakersia vastaan. Ball horjahti heittotilanteessa ja kaatui taaksepäin ranteensa päälle. Ball oli ennakkosuosikki vuoden tulokkaaksi, tehden tällä kaudella 15,9 pistettä, 5,9 levypalloa ja 6,1 syöttöä per ottelu. Tulokkaissa Ball on toisena pisteissä ja levypalloissa, sekä ykkösenä syötöissä per ottelu, vaikka mies on pelannut ainoastaan neljänneksi eniten minuutteja per ottelu.
Loukkaantuminen tulee Hornetsille huonoon paikkaan, kun joukkue on itäisen konferenssin kahdeksantena taistelemassa pudotuspelipaikoista. Hornets pelasi viimeksi pudotuspeleissä kaudella 2015-2016 ja joukkue pääsi viimeksi toiselle pudotuspelikierrokselle 2001-2002 kaudella.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA-legendalle patsas tähtipelaajiensa viereen
- Lauri Markkasella menee lujaa
- Ruotsille karmaiseva takaisku EM-kisoihin
- Lauri Markkanen voi pian vaihtaa seuraa
- Näin monta miljardia maksaa NBA-seura
- Merkittävä suomalainen koripallopersoona on kuollut
- Lauri Markkanen on vakuuttavassa iskussa – Susijengiltä syytä odottaa paljon
- Lauri Markkanen jälleen vakuuttavassa vedossa
- NBA:ssa jatkosopimus kehnomman kauden jälkeen
- Lauri Markkanen miehittää kolmea kärkisijaa
- Merkittävä suomalainen koripallopersoona on kuollut
- Lauri Markkanen voi pian vaihtaa seuraa
- Ruotsille karmaiseva takaisku EM-kisoihin
- Näin monta miljardia maksaa NBA-seura
- Lauri Markkasella menee lujaa
- Lauri Markkanen on vakuuttavassa iskussa – Susijengiltä syytä odottaa paljon
- NBA-legendalle patsas tähtipelaajiensa viereen