Naisten Korisliigassa jännitys säilyy – Honka kavensi finaalisarjan
Kotkan Peli-Karhuilla oli mahdollisuus ratkaista Suomen mestaruus suoraan kolmessa ottelussa. Vierasjoukkue ei kuitenkaan tähän suostunut ja hallitsi päivän ottelua oikeastaan alusta loppuun. Ratkaisu siirtyi ainakin neljänteen peliin, kun Honka voitti 90-64.
Selkä seinää vastaan pelannut Tapiolan Honka tuli otteluun vahvasti. Joukkueen puolustuspelaaminen oli ihailtavaa. Hyökkäyspäässä erityisesti Henna Sandvik aiheutti Peli-Karhuille päänvaivaa ja avaustauolle mentiin vierasjohdossa 19-9.
Toisella jaksolla molemmat joukkueet onnistuivat hyökkäyspäässä. Avausjaksolla pimennossa ollut Peli-Karhujen Zykera Rice sai pelinsä kulkemaan paremmin. Siitä huolimatta Honka vei jakson nimiinsä ja oli puoliajalla johdossa 47-32.
Kolmannella jaksolla vierasjoukkue piti emännät etäällä ja onnistui Cierra Dillardin pistetehtailun avulla jälleen kasvattamaan johtoaan. Päätösjaksolle lähdettiin Hongan 16 pisteen etumatkalta.
Vierasjoukkue karkasi päätösjaksolla parhaimmillaan jo 30 pisteen johtoon. PeKa:n peli oli pitkälti Ricen varassa, kun muulla joukkueella oli vaikeampaa. Peli päättyi espoolaisten voittoon 90-64.
Hongan koko avausviisikko ylsi kaksinumeroiseen pistesaaliiseen. Taru Tuukkanen teki tripla-tuplan 16 pisteellä, 13 levypallolla ja 11 koriin johtaneella syötöllä. Dillard säkitti 25 pistettä ja nappasi kuusi levypalloa. Rice teki 25 pistettä ja otti kahdeksan levypalloa. Noora Järvikangas ylsi kymmeneen pisteeseen.
Finaalisarjan neljäs ottelu pelataan sunnuntaina Espoossa klo 15:00 alkaen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan