BC Nokia jatkoi nuoren lupauksen sopimusta – ”Hän on näyttänyt runsaasti potentiaaliansa”
BC Nokia on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Hugo Bomanin, 19, kanssa. Bomanilla ja Näädillä oli jo ennestään sopimus tulevasta kaudesta, mutta sopimukseen viilattiin vielä yksi lisävuosi.
Raholan Pyrkivän kasvatti siirtyi BC Nokian junioritoimintaan neljä vuotta sitten alle 16-vuotiaiden poikien joukkueeseen. Boman teki debyyttinsä BC Nokian edustusjoukkueessa vuotta myöhemmin ja on nyt pelannut kolmen kauden aikana yhteensä 23 ottelua Korisliigaa.
Päättyneellä kaudella 2020/21 Boman pelasi kymmenen ottelua Näädissä 4,4 pisteen ja 1,7 levypallon keskiarvoilla. Huippusuoritus osui kauden viimeiseen otteluun, jolloin ’02-syntynyt Boman säkitti 19 pistettä Kouvoja vastaan.
– Hän on näyttänyt runsaasti potentiaaliansa viimeisinä vuosina. Uskomme, että hänellä on mahdollisuudet kasvaa todella hyväksi pelaajaksi. Hän on tietyllä tavalla poikkeuksellinen suomalaispelaaja, että hänelle voi antaa pallon ja sanoa, että mene tekemään kori, Näätien päävalmentaja Greg Gibson kommentoi BC Nokian tiedotteessa.
Boman teki myös debyyttinsä Suomen nuorisomaajoukkueissa kesällä 2020, jolloin hän pelasi kaksi ottelua 18-vuotiaiden maajoukkueessa.
– Annan paljon kunniaa Hugon kehityksestä Terolle (Vasell), joka on valmentanut häntä pitkään ja tukenut Hugoa. Nyt on kiinni hänestä itsestään, kuinka hyvä hän tulee olemaan. Me olemme apuna tukemassa ja haastamassa häntä, Gibson kertoo.
Bomanilla oli ennestään hänen kaksivuotisesta sopimuksestaan jäljellä vuosi, mutta BC Nokian organisaatio halusi osoittaa tukensa ja luottamuksensa häntä kohtaan. Bomanilla on alkamassa armeija ensi vuoden tammikuussa Satakunnan lennostossa, Pirkkalassa.
– Täällä on hyvät mahdollisuudet päästä kehittymään hyvässä ympäristössä, hyvän valmennuksen ja hyvien joukkuekavereiden kanssa. Nokiasta on tullut semmoinen tunne, että valmennusjohto ja koko organisaatio luottaa ja uskoo minuun, Boman kommentoi.
BC Nokian sopimuspelaajiin tulevaksi kaudeksi kuuluvat Antero Lehto, Antti Ahonen, Hugo Boman ja Tevaun Kokko. Lisäksi usealla pelaajalla on tulevasta kaudesta optiovuosi, joista tiedotetaan myöhemmin.
LUE MYÖS:
- James Hardenille iso merkkipaalu
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse