Seagulls hankki nuoren lupauksen – ”Kykenee pelaamaan kolmea eri pelipaikkaa”

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 19-vuotiaan Santeri Makkosen kanssa. Makkonen on edustanut kaksi edellistä kautta M1A-divisioonassa pelaavaa ToPoa yhteensä 53 ottelussa.
Viime kaudella PuHu Junioreiden kasvatti ansaitsi 32 pelaamassaan ottelussa 9.7 pistettä, 2 levypalloa ja 1.3 syöttöä ottelua kohden. Makkosen kauden piste-ennätys syntyi viime lokakuussa Oulu Basketballia vastaan, jolloin hän tilastoi komeat 22 pistettä, 7 koriin johtanutta syöttöä ja yhden levypallon.
– Hienoa päästä Seagullsiin mukaan ja uusien haasteiden pariin. Toivon että pääsen oppimaan vanhemmilta pelaajilta paljon ja että kausi kestää pitkälle kevääseen, Makkonen iloitsee Seagullsin tiedotteessa.
195-senttinen takamies liittyy Seagulls-miehistöön yhteistyöpelaajana HNMKY:n kanssa, joka oikeuttaa hänelle pelioikeuden edustaa myös M1A-divisioonassa pelaavaa Helsingin Namikaa.
– Kuulin Santerin haluavan päästä liigaympyröihin, jonka jälkeen oltiin melko pian yhteydessä hänen kanssaan. Olen iloinen, että Santeri päätti valita meidät, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kertoo.
– Santeri kykenee pelaamaan kolmea eri pelipaikkaa ja on osoittanut monipuolisuuttansa M1DA:ssa. Pallollinen taito ja suoraviivainen hyökkääminen ovat niitä asioita, joita joukkueessa ei voi olla koskaan liikaa, Laakso jatkaa.
Kuva: Helsinki Seagulls
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin