Korisliigan sarjanousija vahvistui lupaavalla laiturille – ”Liikkuva ja monipuolinen pelaaja”
Bisons Loimaa on jatkanut kesälle valittua linjaa värvätä nuoria, lupaavia sekä jo Korisliigassa pelanneita suomalaisia solmimalla 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen 22-vuotiaan Joona Airenteen kanssa.
Ura Basketin kasvatti Airenne on pelannut kaikki juniorivuotensa, sekä tähänastisen aikuisuransa kasvattajaseurassaan Kaarinassa. Airenne on ollut mukana nostamassa Ura Basketin edustusjoukkuetta aina 1-divisioona B:stä Korisliigaan asti, sekä ollut viimeiset kolme kautta Uran pelaavassa kokoonpanossa Korisliigassa.
Viime kaudella uransa parhaan kauden pelannut Airenne pelasi keskimäärin 13 minuuttia ja latoi pisteitä keskimäärin 4 ottelua kohden. Levypalloja mukaan tarttui keskimäärin kaksi kappaletta ottelua kohden.
Joukkueenjohtaja Heikki Perho iloitsee uudesta sopimuksesta.
– Kaipasimme isoon päähän vielä suomalaisvahvistusta ja Joona sopii kriteereihin loistavasti. Hän on iso, mutta liikkuva ja monipuolinen pelaaja. Keskustelujemme jälkeen huomasimme äkkiä, että Joona on erittäin motivoitunut kehittymään edelleen paremmaksi ja näin ollen neuvotteluja oli helppo jatkaa sopimukseen saakka, Perho kertoo Bisonsin sivuilla.
Biisoneiden ensi kauden rosteri alkaa muodostua. Sopimuksen alaisia pelaajia on tällä hetkellä seitsemän: Vesa Heinonen, Juho-Matti Henttonen, Eemeli Hollo, Teemu Knihtinen, Thomas Vehmanen, Sami Tahvanainen ja Joona Airenne. Neuvotteluja jatketaan edelleen parin suomalaispelurin kanssa ja lopullisen muodon kokoonpano saa ulkomaalaisvahvistusten myötä.
LUE MYÖS:
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Sacramento Kingsin faneilla on viimeinkin jotain, mistä saa luvan innostua
- Sacramento Kingsin superlöytö epäonnekas – poistui pelistä pyörätuolilla
- Golden State Warriorsilta 110 miljoonan dollarin sopimus
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon
- Tapiolan Honka täyshurmoksessa – edelleenkin nolla tappiota tällä kaudella
- Lauri Markkasen viime kauden joukkuekaveri halutaan Mikael Jantusen joukkuekaveriksi
- KTP-Basket jatkoi voitokkaana kapealla miehistöllä – Helsinki Seagulls nappasi kotivoiton
- Australiassa pohditaan: onko NBA:n tähtipuolustajan pikkuveli jopa isompi talentti?

- Salon Vilppaan jymypaukku sekuntien päässä – taktinen emämoka ratkaisi ottelun
- Golden State Warriorsilta 110 miljoonan dollarin sopimus
- Tässä on NBA:n paras pelaaja – ainakin omasta mielestään
- Kuin Gasolin veljekset konsanaan – tässä on Espanjan uusi supertähti
- Tapiolan Honka täyshurmoksessa – edelleenkin nolla tappiota tällä kaudella
- KTP-Basket jatkoi voitokkaana kapealla miehistöllä – Helsinki Seagulls nappasi kotivoiton
- Fanit järkyttyivät: tuoreen NBA-pelaajan heittotyyli vaihdettin todella kummalliseksi