Kymmenet miljoonat menivät ohi – saksalaistakamies joutui tyytymään pikkurahaan
Saksalaistakamies Dennis Schröderin uhkapeli vapaana agenttina ei tuottanut tulosta. Keväällä Schröder hylkäsi Lakersin ison sopimustarjouksen, ja nyt hän teki huomattavasti pienemmällä summalla sopimuksen Boston Celticsin kanssa.
Lakers tarjosi Schröderille keväällä neljän vuoden ja 84 miljoonan arvoista sopimusta. Se ei saksalaiselle kelvannut, vaan hän havitteli 120 miljoonan dollarin jatkosopimusta.
Schröderille ei löytynyt vapaana agenttina hirveästi kyselyitä, vaikka tilastoi viime kaudella keskiarvoikseen 15, pistettä, 3,5 levypalloa ja 5,78 syöttöä. Hän päätyi lopulta Celticsiin yhden vuoden sopimuksella, jonka arvo on 5,9 miljoonaa euroa.
Schröder on aiemmin pelannut viisi kautta Atlantassa ja kaksi Oklahoma Cityssä ennen Lakersissa viettämäänsä viime kautta.
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin