Suomalaispeluri Espanjan kakkosliigaan – ”Olen erittäin innoissani”
Viime kaudella SM-pronssia Forssan Alussa juhlinut Heta Äijänen, 23, siirtyy tulevaksi kaudeksi Espanjan kakkossarjassa, LF Challengessa pelaavaan Maresmeen. Joukkueesta löytyy jo ennestään suomalaisedustusta, kun aiemmin elokuussa Sara Rokkanen teki sopimuksen Maresmen kanssa.
Äijänen tilastoi viime kaudella Alulle keskimäärin 11,5 pistettä, 4,6 levypalloa ja 1,4 syöttöä ottelua kohden. Äijäsen uusi osoite, Kataloniassa sijaitseva Maresme osallistuu ensi kaudella uudistettuun Espanjan kakkossarjaan, joka pelataan nimellä LF Challenge.
– Viime kauden jälkeen harkitsin pitkään vaihtoehtoja Suomesta sekä ulkomailta. Näistä parhaaksi valikoitui Maresme. Olen erittäin innoissani lähdössä itselle uuteen sarjaan ja ympäristöön. Sarja tulee olemaan todella kilpailullinen ja haluan auttaa joukkuetta pärjäämään mahdollisimman hyvin! On myös mahtavaa, että joukkueesta löytyy jo suomalainen joukkuekaveri, Äijänen kommentoi siirtoaan Koripalloliiton verkkosivuilla.
Ennen Forssa-kautta Äijänen pelasi kaksi kautta Saksan Bungesliigaa Donau-Riesissä. 186-senttinen Äijänen on Tampereen Pyrinnön kasvatti, joka pelasi ennen Saksaan lähtöään neljä kautta Korisliigaa Pyrinnössä, Catzissa ja Äänekosken Huimassa. Yhteensä Äijäselle on kertynyt jo 131 ottelua Suomen pääsarjassa.
Äijänen on edustanut Suomen nuorisomaajoukkueita 33 ottelun verran.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Kevin Durant ohitti legendan
- Tuomas Iisalolle katkeraa kalkkia
- Lauri Markkaselle hieno voitto
- Nyt tuli NBA:ssa pelaajakauppa
- Lauri Markkanen oli lähellä jättiyllätystä
- LeBron James on vetreytymässä
- Tuomas Iisalo taisteli kovan päänahan
- Lauri Markkaselle hieno voitto
- Nyt tuli NBA:ssa pelaajakauppa
- Lauri Markkanen oli lähellä jättiyllätystä
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- LeBron James on vetreytymässä
- Tuomas Iisalo taisteli kovan päänahan
- Kevin Durant ohitti legendan
- Tuomas Iisalolle katkeraa kalkkia
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu