Susijengin nuoriso-osasto loistovireessä Mestarien liigassa

Elias Valtonen ja Mikael Jantunen olivat joukkueiden avainpelaajia Mestarien liigassa tiistaina.
Valtosen Manresa haki kovan voiton kaataessaan Turkin liigan kärkijoukkue Pinar Karsiyakan vieraskentällä 72-67 (34-35). Valtonen oli loppuhetkillä isossa roolissa, kun hän upotti kolmen pisteen heiton sisään reilu minuutti ennen loppua nostaen Manresan johtoon. Tuo johto piti myös loppuun saakka ja näin Manresa jatkaa puhtaalla pelillä. Aloitusviisikossa ollut Valtonen käytti heittopaikkansa upottaen heittonsa 3/4 ja keräten seitsemän pistettä, kolme levypalloa, riiston ja torjunnan. Valtonen teki vahvaa työtä myös puolustuspäässä, sillä hänen kentällä ollessaan Manresa oli +14, joka oli samalla joukkueen paras lukema.
Ottelutilastot
Jantusen Oostende sen sijaan nappasi avausvoittonsa kaadettuaan vieraskentällä BC Kalev/Cramon jatkoajan jälkeen 87-85 (70-70,35-46). Oostende lähti päätösneljännekselle 12 pisteen takamatkalta, mutta onnistui nousemaan tasoihin viime sekunneilla. Jatkoajalla Jantunen upotti ison kolmosen nostaen Oostenden kahden pisteen johtoon muutama minuutti ennen loppua. Oostenden lopun sankariksi nousi Phil Booth, joka naulasi kolmen pisteen heiton sukkaan kolme sekuntia ennen loppua. Jantunen keräsi joukkueensa toiseksi suurimmat minuutit (30,5) tilastoiden 11 pistettä, viisi levypalloa, syötön ja torjunnan. Hänen +/- -lukunsa 7 oli myös joukkueen paras.
Ottelutilastot
Lassi Tuovin valmentama SIG Strasbourg sen sijaan koki kirvelevän 74-76 (34-40)-tappion kotonaan Bursalle. Strasbourgilla oli voiton avaimet käsissään viimeisessä hyökkäyksessä, mutta Tony Crocker menetti pallon viimeisessä hyökkäyksessä ja turkkilaiset pääsivät juhlimaan voittoa. Tappio oli Strasbourgille ensimmäinen tämän kauden Mestarien liigassa.
Ottelutilastot
Ranskan NM1:ssä Daniel Dolenc merkkautti komeasti 12 pistettä, seitsemän levypalloa, syötön ja riiston, mutta Les Sables taipui kotonaan Dax Gamardelle 65-77 (46-39). Les Sablesilla on nyt kaksi voittoa ja viisi tappiota.
Ottelutilastot
Metro Areena täyttyy jälleen ulvovista susifaneista, kun Susijengi aloittaa MM-karsinnat marraskuussa. Torstaina 25.11. joukkue lähtee ryöstöretkelle länsinaapuri Ruotsiin, mutta palaa kotikentälle sunnuntaina 28.11., kun se isännöi kivikovaa Kroatiaa. Parhaat paikat kotiotteluun myydään nyt! Liput >>
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla