Susijengin laituri siirtyy Islantiin – ”Nyt on iso rooli tiedossa”
Susijengiä syyskesän 2017 EM-kotikisoissa edustanut ja viime kaudet pitkälti Puolan liigassa viettänyt Tapiolan Hongan kasvatti ja laitahyökkääjäveteraani Carl Lindbom, 206 cm ja 30 v., siirtyy loppukaudeksi Islantiin. ”Callen” sieppasi riveihinsä Islannin liigan kahdeksatta sijaa hallitseva KR Reykjavik.
Lindbom pelasi syksyllä keikkasopimuksella Puolan liigaa Trefl Sopotin riveissä, mutta palasi Helsinkiin joulukuun alussa. Viimeisen runsaan kuukauden ajan uutta työnantajaa etsinyt Lindbom löysi lopulta paikkansa Islannista.
– Puolan liigaa katseltiin ja Islannista tuli enemmänkin tarjouksia, mutta sain kuulla paljon KR:sta joukkueena, jossa pidetään huolta pelaajista. Juttelin myös Antti Kanervolle ja Shawn Hopkinsille, jotka kehuivat kovasti Islantia maana, Lindbom kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
KR Basket Reykjavik kuuluu Islanti-koriksen ehdottomiin voimataloihin. Joukkue on voittanut viimeisen viidentoista vuoden aikana yhdeksän Islannin mestaruutta ja kolme Islannin cupin mestaruutta.
Alkukausi 2021–22 on kulunut joukkueelta alakanttiin, mutta Lindbomin hankinta on osaltaan satsaus mestaruustaistoon.
– KR:lla on ollut vaikeuksia loukkaantumisten ja pelaajavaihdosten kanssa, mutta he päättivät joulutauolla panostaa lisää. Meikäläisen lisäksi he ovat tekemässä lähiaikoina sopimuksen uuden amerikkalaispelaajan kanssa, jotta mestaruudesta voidaan taistella, jatkaa Lindbom.
– Nyt on iso rooli tiedossa. Muutamassa aiemmassa duunissani olen joutunut vähän vääräntyyppiseen rooliin, missä en ole itse päässyt parhaimmilleni. Nyt lähdetään isoilla minuuteilla mestaruusjahtiin.
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa