Kouvot hankki uuden amerikkalaispelaajan – loppukausi viidellä jenkillä

Kouvot on solminut loppukauden kattavan pelaajasopimuksen 193-senttisen Billy “Tray” Boyd III:n kanssa. Boyd saapuu Kouvolaan suoraan Äänekoskelta jossa takamies on pelannut kauden tähän asti M1DA:ta Huiman paidassa. Kaksi viimeistä yliopistovuottaan Boyd pelasi East Tennessee Staten joukkueessa.
Boyd aloitti yliopistopelinsä NCAA DII -tasolla josta siirtyi seuraavaksi vuodeksi Junior Collegen puolelle. Hyvin sujuneen vuoden jälkeen Boyd sai paikan kahdeksi viimeiseksi vuodeksi NCAA DI -tason East Tennessee Staten yliopistoon. Boyd pelasi East Tennessee Buccaneersin paidassa kahden vuoden aikana yhteensä 68 ottelua varsin hyvin tehoin 12.9 pistettä, 2.2 levypalloa, 2.1 syöttöä ja 1.2 riistoa ottelua kohden. Kolmen pisteen heitot osuivat mainiolla 37%:n tarkkuudella.
Tray Boyd III aloitti ammattilaisuransa Äänekoskelta syksyllä 2021. Jälki miesten 1 divisioona A:ssa on ollut hurjaa. Ennen torstain viimeistä otteluaan Huiman paidassa Boyd on viimeistellyt 16 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 35 pistettä, 6.8 levypalloa, 5.4 syöttöä ja 3 riistoa ottelua kohden. Tehokkuuslukema 31.4 on koko sarjan toiseksi paras, pisteissä Boyd on sarjan ykkönen. Tuleva Kouvo on heittänyt kuudessa ottelussa vähintään 40 pistettä ennätyksen ollessa 49 pistettä. Tilastoista löytyy myös yksi tripla tupla.
– Tray pystyy pelaamaan kaikkia ulkopelipaikkoja meidän konseptissa. Kovista pistelukemista huolimatta omaan silmään jäi kuva pelaajasta joka osaa syöttää oikea-aikaisesti ja sai ympärillä olevat pelaajat näyttämään paremmilta. Kiitokset Huimalle joka hienon alkukauden jälkeen pystyy ajattelemaan pelaajan parasta. Tommi Koskinen (päävalmentaja) on tehnyt huikeaa duunia ja joukkue on ollut divarin suurimpia yllättäjiä, ainakin ulkopuolelta katsottuna, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen toteaa seuran sivuilla.
Boyd III saapuu Kouvolaan kuluvan viikon loppupuolella ja liittyy suoraan joukkueen vahvuuteen. Kouvot jatkaa kauttaan näin viidellä ulkomaalaisvahvistuksella.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui