Henrik Dettmann otti kantaa Ukrainan tilanteeseen – ”Voimme pelata koripalloa”
Suomi voitti maanantaina hallitsevan Euroopan mestarin toistamiseen kaadettuaan Susijengille tutussa Koperissa Slovenian. Päävalmentaja Henrik Dettmann iloitsi voitosta, mutta muistutti myös maailman tämänhetkisestä tilanteesta.
Dettmann oli tyytyväinen, mutta vakava.
– Olemme onnellisia, että voimme pelata koripalloa, kun ottaa huomioon, miten Ukraina joutuu samaan aikaan taistelemaan maansa ja itsenäisyytensä puolesta, Dettmann totesi Koripalloliiton tiedotteessa.
Mutta kansainvälisen hätätilanteen keskelläkin voitto on voitto. Perjantaina Dettmann totesi suomalaisyleisön nähneen välähdyksen ”tulevaisuuden Susijengistä”. Maanantai viimeistään alleviivasi, että tulevaisuus on valoisa.
– Meillä taisi avauspuoliskon jälkeen vähän uida hyvänolontunne puseroon ja aloimme ajatella, että homma hoituu automaattisesti. Kun Slovenia alkoi painostaa meitä puolustuksessa enemmän, tuli tukalat paikat, mutta siitäkin selvisimme.
Voiton hetkellä Dettmann alleviivasi myös karsintaikkunan suorituksen merkitystä. Vaikka Slovenialta puuttuikin riveistään ykköstykkinsä Luka Doncic, myös Susijengin sivussa olleista pelaajista saisi pari erinomaista viisikkoa.
– Olen todella, todella ylpeä siitä, miten pelaajani esiintyivät. Kaksi perättäistä voittoa hallitsevasta Euroopan mestarista. Teimme suomalaisen koripallon historiaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- LeBron James vetreytyy yhä