Susiladiesin peluri aloittaa mestaruusjahdin – ”Jännittävät lähtökohdat”
Veera Pirttinen aloittaa taistelun Slovakian mestaruudesta, kun Piestanske Cajky kohtaa finaalissa Ruzomberokin. Finaalisarjasta on odotettavissa jännittävä, sillä joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella tasaisia.
Ruzomberok koki ainoat tappionsa sarjassa nimenomaan Cajkylle ja kauden aikana joukkueet tasasivat voitot 3-3. Slovakian liigassa on isot tasoerot ja pelit häntäpään joukkueita vastaan voivat päättyä kymmenien pisteiden marginaalilla, mutta finaalista on odotettava tasaisempaa.
– Lähdemme finaaleihin odottavin mielin. Odotettavissa on tasaväkinen finaalisarja ja sinänsä jännittävät lähtökohdat, Pirttinen miettii.
Cajky on voittanut joukkueiden kaksi edelliskohtaamista sarjassa, joten ”Lokit” pääsevät lähtemään hyvällä itseluottamuksella.
– Kevään voitot Ruzomberokista olivat tärkeitä. Ne osoittivat, että pystymme voittamaan heidät. Alkukaudesta keskinäiset ottelut olivat Ruzomberokin hallintaa.
Ruzomberok on dominoinut Slovakian sarjaa historian saatossa ja on voittanut 13 mestaruutta ja kolme edellismestaruutta. Cajky on sen sijaan ollut seitsemän viime kauden aikana finaalissa kuutena vuotena, mutta ollut aina häviävänä osapuolena. Nyt seura hakee ensimmäistä mestaruuttaan.
– Cajky on pitkän linjan hopeajoukkue. Viime kaudella finaalisarja meni viidenteen otteluun ja kyllä täällä sitä mestaruutta odotetaan.
Cajkylla on jo yksi finaalitappio tältä kaudelta, kun se taipui pääasiassa itäeurooppalaisista joukkueista koostuvan EWBL-sarjan finaalissa tshekkiläiselle Brnolle kuudella pisteellä.
– Se oli kova sarja ja siellä menestyminen toi lisää itseluottamusta joukkueeseen. Alkukaudesta siellä pelasi vielä venäläisjoukkueita, joilla on kova kotimainen sarja, ja pystyimme voittamaan heitä. Olemme näyttäneet, että hyvällä yhteispelillä pystymme voittamaan kenet tahansa, Pirttinen toteaa.
Pirttinen missasi keväällä kuukauden yläraajavamman takia, mutta on nyt jälleen joukkueen mukana.
– Nyt olen takaisin vahvuudessa. Pääsin parhaisiin peleihin takaisin, Pirttinen iloitsee.
Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- NBA:ssa käsittämätön uroteko