Vilpas kiinnitti lupauksen jatkosopimuksella – ”Meni menneellä kaudella pelaajana eteenpäin”
Salon Vilppaan oma kasvatti Onni Mäkynen nähdään salolaisseurassa ainakin seuraavat kaksi vuotta.
18-vuotias Mäkynen tulee olemaan edelleen kahden seuran palvelija, sillä hän pelaa ja treenaa Vilppaan liigajoukkueen mukana ja on isossa roolissa myös PeU Basketin I divisioona B:n joukkueessa, jossa hän oli keväällä voittamassa sarjan mestaruutta.
– Onni meni menneellä kaudella pelaajana eteenpäin ahkeruuden, oikean asenteen sekä Perniössä pelattujen uran ensimmäisten miesten pelien myötä. Onkin hieno asia, että saatiin sovittua kahden vuoden jatkosta. Näin pääsemme jatkamaan Vilppaan oman kasvatin kehitystä kohti Korisliigan vaatimaa tasoa, iloitsee Vilppaan liigamiehistön tuore päävalmentaja Jussi Savolainen seuran sivuilla.
195-senttinen Mäkynen oli mukana Vilppaan hopeamiehistössä jo päättyneellä kaudella. Vaikka nuoren miehen liigapelit jäivät neljään, se ainoa otettu kolmonen upposi komeasti sisään. Varsinaisella työmaalla PeU Basketissa vastuuta tuli liki 28 minuuttia peliä kohden 9.3 pisteen ja 8.2 levypallon keskiarvoilla. Mäkynen on Vilppaan kahdeksas sopimuspelaaja tulevalle kaudelle.
- Etkö tunne Miikka Muurisen joukkuekavereita? Tässä kaikki tärkeimmät nimet!
- Vuosien taistelu jätti jälkensä – Kristaps Porzingis vetäytyy pois parketeilta
- Kukaan ei pysty pysäyttämään! Tähän temppuun ovat yltäneet vain Luka Doncic ja Michael Jordan
- Utah Jazzin surulliselle putkelle jatkoa – Lauri Markkanen joukkueen pistekuningas
- Suurseuran pomolle jättirangaistus Koripalloliiton kunnianloukkaukseksi tulkitusta julkaisusta
- Utah Jazzin surulliselle putkelle jatkoa – Lauri Markkanen joukkueen pistekuningas
- Vuosien taistelu jätti jälkensä – Kristaps Porzingis vetäytyy pois parketeilta
- Kukaan ei pysty pysäyttämään! Tähän temppuun ovat yltäneet vain Luka Doncic ja Michael Jordan
- Etkö tunne Miikka Muurisen joukkuekavereita? Tässä kaikki tärkeimmät nimet!
- Nyt tuli kova arvio! Yhdysvaltalaismedia povaa Miikka Muuriselle huimaa sijoitusta varaustilaisuudessa