Koripalloliiton toimitusjohtaja vaihtuu – Ari Tammivaara EM-kisojen pääsihteeriksi
Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara siirtyy EM-kotikisat 2025 -hankkeen pääsihteeriksi. Tammivaara on luotsannut Koripalloliittoa vuodesta 2018. Pääsihteerin tehtävään hän siirtyy 1.1.2023 alkaen.
– Jo EM-kisojen 2025 hakuprosessin aikana minulle tuli selväksi, että olisin halukas hyppäämään mukaan tähän projektiin, jos kisat Suomeen saadaan. Viimeksi siirryin pääsihteerin tehtävään valmennuksen johtajat tehtävästä ja nyt toimitusjohtajan tehtävästä. Alusta asti itselleni oli selvää, ettei näitä kahta tehtävää voi tehdä menetyksellisesti päällekkäin ja ilmaisin haluni siirtyä pääsihteeriksi ja olen kiitollinen Koripalloliiton hallitukselle, että he minut tähän tehtävään valitsivat, kertoo Tammivaara Koripalloliiton tiedotteessa.
Tammivaara toimi pääsihteerinä myös, kun Suomi isännöi edellisen kerran EM-kisoja vuonna 2017. Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistaneet EM-kotikisat 2017 olivat jättimenestys monella mittarilla ja ne kahmivat jälkimainingeissa useampia palkintoja: Evento Awardseissa se palkittiin parhaana kuluttajatapahtumana ja Urheilugaalassa Vuoden ilmiönä. Julkisen suitsutuksen ohella kisat näkyivät ruohonjuuritasolla, kun lajin harrastajamäärissä nähtiin selkeä kasvupiikki.
Koripalloliiton toimitusjohtajana Tammivaara luotsasi liiton korona-ajan läpi. Liiton talous on vakaa ja koripalloperhe teki kuluneella kaudella uuden lisenssimääräennätyksensä.
– Tammivaara ilmaisi halunsa vetää EM-kisahanketta. Hänen näyttönsä ja kokemuksensa edellisten kisojen hoitamisesta ovat erinomaiset. Halusimme kunnioittaa Arin toivetta tarttua tähän haasteeseen, vaikka mielellämme olisimme hänen kanssaan jatkaneet myös liiton johtamisessa. Ari ei katsonut kaksoisroolia mahdolliseksi, koska työmäärä ja vastuut yhden henkilön kannettavaksi kasvaisi liian suureksi, kertoo liiton puheenjohtaja Timo Elo.
– Tammivaara on loistava henkilö EM-kisahankkeen vetäjäksi. Uskomme nyt tehdyn ratkaisun auttavan suomalaisen koripallon menestystä ja kasvutarinaa. Olemme myös vakuuttuneita, että löydämme kansainvälisen lajimme ja kasvavan koripalloperheemme keulakuvaksi erinomaisen toimitusjohtajan.
Suomen Koripalloliiton hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin. Tehtävä tulee julkiseen hakuun.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä