16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taipui olympiafestivaalien avauksessa – ”Olimme koko ajan askeleen jäljessä”
Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit (EYOF) käynnistyivät maanantaina Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut kärsivät 66-50 (34-26) -tappion Belgialle. Suomen pelit jatkuvat jo huomenna Slovakian Banská Bystrica, kun vastaan tulee Ranska.
Belgian erinomaisen alun jälkeen Sudenpennut nousi pelirytmiin mukaan, mikä poiki hetkellisen johdon toisen neljänneksen alkupuolella. Belgia ei tästä häkeltynyt, vaan nappasi johtoaseman uudelleen itselleen, eikä enää sitä luovuttanut.
Kolmannella neljänneksellä Belgian johto venyi yli kymmeneen pisteeseen. Suomi kiri vielä päätösneljänneksellä eron kuuteen, muttei sen lähemmäksi.
– Ottelu, missä me olimme koko ajan askeleen jäljessä. Aina kun meillä oli hyvä jakso, niin Belgia rokotti. Lähimmillään pääsimme siihen kuuteen pisteeseen, mutta veto ei riittänyt loppuun asti, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen aloitti Koripalloliiton tiedotteessa.
– On äärimmäiseen tärkeätä pelata tämän tason joukkueita vastaan. Tiesimme jo etukäteen, että yksi haaste näissä kisoissa tulee olemaan viimeistely pienenevässä tilassa. Pääsimme korintekotilanteisiin, muttei pystytty vielä olemaan tarpeeksi kypsiä tekemään niistä koreja.
Poikkeuksena oli Stella Jokela (13/5), joka viimeisteli korin läheisyydestä heittonsa 6/8. Niina Rokolampi (2/8) repi Suomen korkeimman levypallomäärän; Ada Luukkanen (4/2) taas jakeli kuusi syöttöä.
Belgian pistekaksikko oli Ella Declerq (11/3) ja Kato Bevernage (10/2).
Sudenpennut kohtaa seuraavaksi Ranskan Suomen aikaa klo 15:00.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki