KTP jatkosopimukseen amerikkalaispelaajan kanssa – ”Tuttu ja turvallinen”
KTP-Basket valitsi kolmanneksi ulkomaalaisvahvistuksekseen tutun miehen, kun jo viime kaudella seurassa pelannut Roydell Brown, 24, palaa Kotkaan.
– Roydell pelasi nuoresta iästään huolimatta hyvän kauden ja kehittyy varmasti edelleen, KTP-Basketin päävalmentaja Roope Mäkelä perustelee jatkosopimusta seuran sivuilla.
Brownin hyvä kausi on luettavissa myös tilastoista. Hän pelasi vajaat 26 minuuttia per peli tehden yhteensä 387 pistettä ja ollen sillä lukemalla joukkueen kolmanneksi paras pistemies.
Levypalloja jäi käsiin 191, joista 83 oli hyökkäyslevypalloa eli yhtä paljon kuin Urald Kingillä, joka muuten hallitsi KTP:n levypallotilastoa.
KTP halusikin sopia Brownin kanssa jatkosta jo heti viime kauden päätyttyä, mutta silloin ei sopimusta vielä syntynyt. Kesän aika Brownin mieli kuitenkin muuttui ja yhteisymmärrys syntyi.
Mäkelä luonnehtii Brownia monipuoliseksi pelaajaksi, joka alkoi kauden edetessä samaan kaukoheittojakin sisään.
– Roydellin kolmosprosentti oli lopulta 39 eli toivottavasti heitto pysyy loppukauden tasolla jatkossakin.
Brownin valintaa helpotti myös se, että homma toimi myös kentän ulkopuolellakin.
– Roydell on hyvä ja helppo kaveri. Pelilliset asiat painavat aina eniten, mutta hän on tuttu ja turvallinen. On hyvä, ettei kaikkien kanssa tarvitse aloittaa ihan alusta, Mäkelä toteaa.
Nyt on myös vahvistunut, ettei Remu Raitanen pelaa ensi kaudella KTP:ssä. Hän siirtymässä Espanjaan.
Brownin jatkosopimus ja Raitasen lähtö tarkoittavat Mäkelän mukaan sitä, että neljänneksi ulkomaalaisvahvistukseksi haetaan sisäpelaajaa.
– Ei ehkä välttämättä puhdasta vitospaikan pelaajaa vaan sellaista, joka pystyy myös nopeaan peliin, Mäkelä sanoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!