Poikien U18-maajoukkue nappasi pronssia EM-kisoissa – ”Valtavan hieno kokemus kaikille”
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue näytti jälleen kerran sitkeytensä, kun B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussa Suomi nousi 72-66 (30-37) -voittoon Islantia vastaan. Ennakkotiedoista poiketen B-divisioonasta nousi vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan, joten nousu jäi tällä kertaa sivu suun.
Islannin johto venyi pahimmillaan jo 13 pisteeseen kolmannella neljänneksellä, mutta Sudenpennut näytti jälleen sitkeytensä nousten takaa takaisin peliin ja ohitse. Lopullinen ohimeno tapahtui päätösneljänneksellä, jonka Suomi vei 17-10.
– Meillä oli liki 30 minuuttia viimeistelyn kanssa hankalaa. Meillä oli hyviä korintekopaikkoja, mutta ne eivät menneet sisään läheltä eikä kaukaa. Matkan varrella olemme puhuneet paljon sinnikkyydestä ja siitä, että kolhuja tulee, mutta niistä pitää nousta pystyyn, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki aloitti Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Onnistuimme myös tiivistämään puolustusta, Islanti ei saanut lopussa paljoa pinnoja. Sitten saimme myös hyökkäämisen perusasioilla laadukkaita paikkoja ja onnistuimme kääntämään matsin.
Suomelta neljä pelaajaa heitti kaksinumeroiset pistelukemat: Viljami Vartiainen (16/5), Leo Nordberg (12/4), Eemeli Yalaho (10/2) ja Juuso Salmi (10/8/7 syöttöä). Islannin pistekärki oli Elias Palsson (13/6).
Suomi sijoittui voiton myötä kolmanneksi. Ennakkotiedoista poiketen tänä kesänä vain kaksi joukkuetta nousee A-divisioonaan.
– Valtavan hieno kokemus kaikille pelaajille. Kukaan ei ole näitä pelejä aikaisemmin pelannut. Ristiriitaisen tunnelmat, koska saavutimme sen, mikä alun perin oli tavoite, mutta selvisi, ettei kolmas nousekaan, niin jäi vähän vajaaksi. Eilen oli pinnan peli, pienet marginaalit, niin kyllä se jättää vähän hampaankoloon.
– Vastoinkäymiset ja vaikeuksien käsittelyt olivat iso teema turnauksena aikana. Aloitimme kaikki kolmesta viimeisestä pelistä kehnosti, mutta tulimme yli kymmenenkin pinnan takaa takaisin peliin. Se riitti tähän. Tästä otetaan kaikki oppi mukaan ja mennään eteenpäin.
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä