Tyttöjen 16-vuotiaiden maajoukkueelle niukka tappio
Portugalin Matosinhosissa pelattavissa 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi kärsi tappion Kroatialle loppunumeroin 57-50 (21-28). Sudenpennut pelaa alkulohkon viimeisen ottelunsa Unkaria sunnuntaina klo 18:15 Suomen aikaa.
Suomi pääsi 8-0-juoksun turvin seitsemän pisteen johtoasemassa puoliajalle, mutta Kroatia tuli kolmanteen neljännekseen vahvasti ja sekoitti Suomen pelinrakentamisen koko kentän prässillään.
Lopullisesti pelin kurssi kääntyi Kroatiaan päin päätösneljänneksen loppupuolella, kun ero venyi viiden pisteen ylitse. Sudenpennut kiri vielä parin pallonhallinnan päähän, muttei eväät riittäneet sen lähemmäksi.
– Todella tiukka taistelu ensimmäisellä puoliajalla, molemmat joukkueet otti vahvuuksia toisiltaan pois, mikä johti alhaisiin pistelukemiin, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen aloitti Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Kolmannella neljänneksellä Kroatia muutti pelin rytmiä olemalla aggressiivisempia ja prässäämällä. Se pakotti meidät menetyksiin. Olimme valmistautuneet tähän prässiin, mutta tietyt asiat pitää kokea. Kroatia teki meidän menetyksistä 18 pistettä, mikä on näin vähäkorisessa pelissä todella paljon.
Sudenpentujen pistekärki oli Sohvi Saviniemi (17/5), jonka lisäksi kaksinumeroisille pisteille pääsi myös Ada Luukkanen (10/3). Levypalloista huolen piti Nicole Ogun (0/11).
Kroatian syömähampaat olivat Ella Majstorovic (17/6) ja täydet 40 minuuttia rehkinyt Petra Bozan (14/23/4 torjuntaa).
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet