Susijengin takamiehen unelma lähellä – ”Liikaa ei saa asioiden edelle mennä”
Ilari Seppälä on vahvasti tyrkyllä Susijengin EM-miehistöön. Seppälä myöntää, että arvokisat ovat aina olleet henkilökohtainen unelma.
Elo-syyskuussa 2017 Seppälä vasta odotti susidebyyttiään, mutta jo tuolloin ”Lapuan pehtoorin” tähtäimessä oli edustaa Suomea arvokisoissa jonain päivänä.
Seppälän unelma on käsinkosketeltavissa, kun Susijengi ottaa suunnakseen Prahan EM-kisaparketit runsaan viikon päästä ja pelaa tällä viikolla tärkeitä otteluita paikasta syyskuun 2023 MM-kisoissa Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa.
– Hieno loppukesä edessä! Kaikissa tulevissa peleissä on isot panokset ja tietysti kaikki fokus on tällä hetkellä tulevissa MM-karsintaotteluissa, ensimmäisenä Israelissa, Seppälä viittaa Tampereella torstaina pelattavaan MM-jatkokarsinta-avaukseen.
– Liikaa ei saa asioiden edelle mennä, mutta totta kai aikuisten arvokisat ovat olleet pitkään yksi unelmista. MM-kisapaikan saavuttaminen olisi äärimmäisen kova suoritus, mutta se on vielä monen mutkan takana.
Niinpä Seppälä suhtautuu susikesän 2022 antiin kuten muutkin pelaajat: hetki kerrallaan, päivä kerrallaan, joka hetkestä nauttien.
Ja mitä hetkestä nauttimiseen tulee, tyytyväisyys suorastaan hohkasi Seppälän kasvoilta, kun hän ruokki Jyväskylässä pelatun Ukraina-maaottelun toisella neljänneksellä Lauri Markkasta tyylipuhtaalla alley oop -syötöllä donkkiin.
– Se oli ihan treeneissä harjoiteltu kuvio, joka sovittiin edeltäneellä aikalisällä. Sasulta (Salin) täydellinen skriini, Lauri vauhdissa korille ja pääsi vapaasti hyppäämään. Siinä oikeastaan riitti, että heitti pallon vähän sinnepäin. Kyllä Lauri kiitti, että hyvään kohtaan syöttö sattui osumaan, Seppälä nauraa.
Susijengi ja Israel kohtaavat MM-jatkokarsintojen avausottelussa Tampereen Nokia Arenalla torstaina 25.8. klo 18.30 alkaen.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta