Lassi Tuovi hehkutti historiallista saavutusta – ”Syytä olla suunnattoman ylpeä koko ryhmästä”
Ruotsin myöhäisillan 83–95 (38–52) -yllätysvoitto Israelista takasi Susijengille paikan elo-syyskuussa 2023 pelattavissa Filippiinien, Indonesian ja Japanin MM-kisoissa. Susijengi on ensimmäinen joukkue Euroopan MM-karsinnoissa, joka varmisti MM-kisapaikkansa.
Susijengi esiintyi MM-kisatasolla edellisen kerran villillä kortilla Espanjassa vuonna 2014, kun taas Kiinan vuoden 2019 MM-kisat jäivät yhden karsintavoiton päähän. Tällä kertaa MM-kisavoitto varmistui hurjat neljä ottelua ennen MM-jatkokarsintojen päättymistä.
– Isot kiitokset Ruotsin suuntaan meille mieluisasta tuloksesta. Tässä vaiheessa on syytä olla suunnattoman ylpeä koko ryhmästä ja yhteisestä saavutuksestamme. Vähän ollaan aikataulussa edellä, mutta ehkä se on tällaisessa tapauksessa suotavaa, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi hymyili MM-kisapaikan varmistuttua.
– Nyt pidetään maanantai vapaata hyvillä mielin. Sitten käännetään kaikki huomio kohti Prahaa ja EM-kisoja ja jatketaan hyvää virettä myös siellä.
Nuoremman kollegansa iloon yhtyy myös Susijengin pitkäaikainen päävalmentaja ja nykyinen sports director, Henrik Dettmann.
– Tämähän oli Ruotsin kanssa sovittu juttu. Me avustimme heidät MM-jatkokarsintoihin voitolla Kroatiasta ja nyt he avustivat meidät MM-kisoihin, Dettmann velmuili.
– Tämä on historiallinen hetki suomalaisessa koripallossa ja tästä on kaikkien asianomaisten syytä olla ylpeitä. Nyt työ jatkukoon samalla määrätietoisuudella, samalla ammattitaidolla ja samalla energialla Prahan EM-kisakentille.
Vuosien 2021–23 MM-jatkokarsinnat huipentuvat marraskuussa 2022 ja helmikuussa 2023 pelattavissa ikkunoissa. Ensi vuoden MM-kisat pelataan Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa 25.8-10.9.2023.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Lähde: Ben Simmons otti askeleen lähemmäs paluuta NBA:han
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”
- Victor Wembanyama väittää pystyvänsä järisyttävään ennätykseen
- Tulevaisuus on valoisa – tyttöjen maajoukkueelta upea EM-turnaus
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- KTP-Basket jysäytti – Daniel Dolenc palaa Suomeen
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- Lähde: Klay Thompsonin mahdollisen treidin runko on selvillä
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus
- Kevin Durantilta kiistelty näkemys LeBron Jamesin Philadelphia 76ersista