Susijengi varmisti hienolla voitolla jatkopaikan
Susijengi otti kovassa paikassa ison voiton kaadettuaan lohkoisäntä Tshekin 98-88 (51-45). Samalla Susijengi varmisti paikkansa jatkopeleissä.
Suomi oli selvästi lukenut läksynsä Serbian antaman oppitunnin jälkeen ja joukkue tuli hyvällä sykkeellä ottelun alkuun. Lauri Markkanen oli liekeissä heti alusta lähtien upottamalla läheltä ja kaukaa ja kahmimalla levypalloja. Sasi Salin sai niin ikään moottorinsa käyntiin ja Suomen johto kasvoi kaksinumeroisiin. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen tulos oli Suomelle 29-18.
Toisen neljänneksen alku sujui samaa tahtia. Mutta kuten monesti aiemmin, Suomelle osui yksi synkkä hetki toiselle neljännekselle, ja Tshekki nousi kolmen pisteen päähän. Markkasen ja Salinin onnistumisilla Suomi sai kuitenkin kuuden pisteen johdon toiselle puoliajalle lähdettäessä.
Kolmas neljännes oli Suomelta vahva Markkasen ja Salinin jatkaessa ilotulitusta. Suomi sai hankittua ratkaisevan eron pääsemällä 13 pisteen johtoon.
Tshekki pysyi päätösneljänneksellä iskuetäisyydellä aina loppuhetkille saakka. Sen jälkeen Markkanen nöyryytti Jaromir Bohacikia heittämällä step-back-kolmosen naamaan. Seuraavasta hyökkäyksestä Edon Maxhuni upotti kaukaa ja Suomi alkoi karata tavoittamattomiin. Viimeisellä kaksiminuuttisella Suomi pisti show’n päälle Petteri Koposen osoittaessa, että kolmonen lähtee lanteista tuttuun tapaan ja Salinin Markkaselle tarjoama alley-oop huudattivat viisituhatpäistä suomalaisyleisöä. Samalla katkesi Tshekin tsemppi ja Suomi pääsi juhlimaan voittoa ja jatkopaikkaa.
Markkanen (34/10) loisti kirkkaimpana ja Salin (23) osui kolmen pisteen heitot 5/8. Koponen näytti jälleen olevansa merkittävä uhka joukkueessa heittämällä kolkit 3/4 ja kasaamalla 14 pistettä.
Suomi kohtaa päätösottelussa Hollannin torstaina. Voitolla Suomi taistelee vielä lohkon kakkospaikasta.
Elisa Viihde Viaplay ja V Sport kanavillaan esittävät kaikki Susijengin ottelut suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen