Susijengi taistelee kakkospaikasta – ”Pidettävä itse kovaa vauhtia”
Taidollisesti rajoitteinen, mutta herhiläisenä puolustava ja kovaa tempoa ylläpitävä haastajajengi – Prahan lohkon viimeisessä ottelussa Susijengiä vastaan iskevä Hollanti pelaa pitkälti samoilla aseilla kuin Susijengi viisitoista vuotta sitten. Vaikka Hollanti onkin D-lohkossa voitoton, on Hanno Möttölän mukaan kyseessä vaarallinen vastustaja.
Hollanti selvitti tiensä nyt pelattaviin EM-kisoihin kaatamalla karsintavaiheessa sensaatiomaisesti niin Turkin kuin Kroatiankin. Joukkueen vaarallisuudesta kertoo omaa kieltään sekin, että EM-kisoissa Hollanti taisteli tasaväkisesti voitosta Prahan otteluissaan Puolaa, Israelia ja Tshekkiä vastaan.
– Hollanti on hävinnyt kesällä kaikki kaksitoista otteluaan, mutta se antaa virheellisen kuvan. Hollanti johti Espanjaa reilusti MM-karsinnoissa, johti täällä Prahassa Puolaa toistakymmentä pistettä ja tuli 20 pisteen takaa tasoihin Tshekkiä vastaan, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä kertaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– He pelaavat erilaista koripalloa kuin mikään muu joukkue tässä lohkossa. Heillä on jatkuvasti kentällä kolmen takamiehen viisikko, jotka ovat kaikki pallonkäsittelijöitä. He pelaavat kovalla energialla ja aalloittain: he saattavat viedä pariminuuttisen 15-2, jonka jälkeen seuraavan viiden minuutin aikana he eivät saa heittoakaan sisään.
Susijengi on perinteisesti lähtenyt otteluun kuin otteluun haastajan asemasta, mutta torstaina on EM-neljännesvälieräpaikkansa varmistaneen suomalaisjoukkueen kestettävä ennakkosuosikin paineet. Vaikka Hollanti onkin kulkenut tappiosta tappioon, varaa pienimpäänkään vastustajan aliarviointiin ei ole.
– Meidän on luotettava puolustuspäässä omaan konseptiimme, pakotettava Hollanti huonoihin heittoihin ja luottaa siihen, että neljänkymmenen minuutin aikana todennäköisyydet ovat meidän puolellamme, Möttölä tiivistää.
– Meidän on pidettävä itse kovaa vauhtia ja muistettava, että Hollannin hyökkäyspelaaminen on luovaa. He eivät ole niin fläppitauluorientoituneita, ja jos he komentavat jonkin pelin, kentällä saattaa tapahtua jotain ihan muuta.
Coach Möttölän tärpit – seuraa heitä
Worthy De Jong (194/34): “Erittäin urheilullinen, kokenut heittäjä, joka on vetänyt hurjia otteluita tässä turnauksessa ja karsinnoissakin pari todella kovaa peliä. Mielialapelaaja – saattaa tehdä yhdeksän pistettä minuuttiin ja sitten olla jakson ottamatta heittoakaan. Äärimmäisen nopea ja räjähtävä ensimmäinen askel.”
Charlon Kloof (185/32): ”Vähän samanlainen pelaaja kuin De Jong. Nopea ensimmäinen askel. Hyvä, korkea heitto niin syötöstä kuin suoraan kuljetuksestakin. Teki eilen 20 pistettä ensimmäisellä puoliajalla.”
Jesse Edwards (211/22): ”Maailmanluokan urheilija, joka viimeistelee korin läheisyydestä ja torjuu heittoja. Aloittaa syksyllä seniorivuotensa Syracusessa. Minuutit ovat nousseet tämän aikana merkittävästi. Tulevaisuuden pelaaja.”
Elisa Viihde Viaplay sekä V Sport+ ja V Sport1 esittävät ottelun suorana lähetyksenä. Suomen ja Hollannin peli alkaa kello 15.00.
Hollanti EM-kisoissa 1.-18.9.2022
| # | Nimi | Pituus | Syntynyt | Seura 2022–23 |
| 0 | Yannick FRANKE | 195 | 1996 | PAOK Thessaloniki (GRE) |
| 1 | Keye VAN DER VUURST DE VRIES | 191 | 2001 | Filou Oostende (BEL) |
| 5 | Leon WILLIAMS | 188 | 1991 | Donar Groningen (NED) |
| 6 | Worthy DE JONG | 194 | 1988 | ZZ Leiden (NED) |
| 9 | Mohamed KHERRAZI | 200 | 1990 | Den Bosch (NED) |
| 11 | Shane HAMMINK | 201 | 1994 | Den Bosch (NED) |
| 13 | Roeland SCHAFTENAAR | 209 | 1988 | Leyma Coruña (ESP) |
| 14 | Jesse EDWARDS | 211 | 2000 | Syracuse (NCAA) |
| 30 | Olaf SCHAFTENAAR | 206 | 1993 | Donar Groningen (NED) |
| 32 | Matt HAARMS | 221 | 1997 | Fraport Skyliners (GER) |
| 33 | Jito KOK | 206 | 1994 | Den Bosch (NED) |
| 90 | Charlon KLOOF | 185 | 1990 | FC Porto (POR) |
Päävalmentaja Maurizio BUSCAGLIA
Valmentaja Sam JONES
Valmentaja Matthew OTTEN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä